HIFK palkitsi kauden parhaat

HIFK-Bandy palkitsi parhaita pelaajiaan Helsingin keskustassa perinteisessä kauden päättäjäisissä. Jokaisessa ikäluokassa palkittiin pelaaja, jonka lisäksi edustusjoukkueen nimipalkinnot löysivät uuden omistajan.

HIFK:n perinteisiin on kuulunut, että edustusjoukkueessa seitsemälle pelaajalle jaetaan palkinnot. Yksi niistä on valierotuomarikerhon Fairplay-palkinto, jonka tänä vuonna sai pelaajauransa päättänyt Tomi Hauska.

Gonzojen maljan, jonka valintakriteerit ovat salaisia sai Richard Laibert. Ari Kukkosen nuoren pelaajan palkinto luovutettiin Kalle Lampiselle, joukkueen henkinen tuki Sture Svanströmin muistopalkintoon raaputettiin Pyry Kunnaksen nimi. Kalevi Moku Pirkolan muistopalkinto, esimerkillinen pelaaja puolestaan meni Eelis Laitiselle. Berndt Hessin luistin, joukkueen paras maalintekijä oli Aku Ojanen, jälleen kerran.

Karppa Suomalaisen Jymy Pölkky-palkinto palkinnon saajaksi valikoituivat tänä vuonna Eila ja Matti Karjalainen. Taustana palkinnon saamiselle oli se, kun HIFK matkasi Poriin, jolloin maalivahti Eelis Laitinen unohti luistimet Brahen kentälle. Karjalaiset kävivät hakemassa luistimet Brahen kentältä matkalla Poriin ja näin Laitisen peli pelastui.

Seuran eteen tehdystä työstä jaettiin Olof Strömstenin muistopalkinto, jonka sai Martin Söderström. Vuoden junioriksi valittiin Lauri Kivenjuuri. U21 joukkueen sytyttäjäksi valittiin Aaro Kivenjuuri. U21 Vuoden maali meni puolestaan Jimi Mutikaiselle.

U14-ikäluokassa jaettiin neljä palkintoa. MVP-pelaaja oli Leo Lehtinen, kehittynein pelaaja Tuomo Kaasalainen, ahkerin harjoittelija Nils Gädda ja vuoden lainapelaaja Meri Sund. U12-ikäluokassa palkintoja jaettiin kolme. MVP oli Joel Vuolasmaa, kehittynein pelaaja Lenni Salonen ja ahkerin harjoittelija Frej Sundqvist.

Lisäksi maajoukkueita edustaneita HIFK-pelaajia tänä vuonna ovat olleet P17-joukkueessa Vilho Willman ja P19-joukkueessa Jonas Isonen, Joonas Hintikka ja Arttu Väkiparta.


HIFK:n kausi päättyi pettymykseen – Tomi Hauska ripustaa luistimet naulaan

HIFK:n jääpallokausi huipentui perjainta-iltana Oulunkylässä pelattuun pronssiotteluun Botniaa vastaan. Viime vuoden tapaan HIFK isännöi pronssiottelua, vaikka peli pelattiin Oulunkylässä. Lopputulos ei ollut punapaidoille mieleinen, sillä Botnia vei pronssimitalit numeroin 4-2.

– Ensimmäinen erä ihan meidän hallintaamme, maalipaikkoja oli tehdä enemmänkin, ei onnistuttu. Siinä vaiheessa, kun puoliajalle mentiin, oli sellainen fiilis, kyllä tämä pysyy meillä. Toisen erän alussakin saatiin hyviä paikkoja, ei onnistuttu tekemään maalia, uransa tähän kauteen päättänyt jääpallolegenda Tomi Hauska harmittelee.

HIFK johti ottelua toiselle puoliajalle lähdettäessä 2-0 ja peli näytti pitkään siltä, että hätää ei punapaidoilla pitäisi olla. Maalipaikkoja oli, mutta tehottomuus tuntui vaivaavan. Kun kilpipaidat eivät maalia saanut aikaan, onnistui Botnia kaventamaan pelin kulmalyönnistä ja siinä vaiheessa iski dejavu kauden avauspelistä Oulunkylässä Botnian vieraana, jolloin tilanne oli vastaavanlainen.

– Botnian loppukauden, tavallaan meidän kannaltamme kirous, eivät tarvitse välttämättä paikkaa ja tekevät maalin. Pikkuhiljaa peli kääntyi Botnialle ja hakattiin päätä seinään sen jälkeen. Edelleenkin pallopelin lainalaisuudet, se kumpi tekee paremmin paikoista maalit, niin harvoin se tulostaulu valehtelee. Tänään Botnia oli parempi, Hauska myöntää.

Joukkue lähti kauteen kirkastamaan viime kauden sijoitustaan ja pitkään kaikki näyttikin hyvältä, josta seurauksena runkosarjan voitto sekä lopulta paikka suoraan välieristä. Pudotuspeleissä HIFK ei saanut peliään siihen uomaan, jolla olisi pystynyt kaatamaan hallitsevan Suomen mestarin ja pronssipelin toisella puoliajalla vaivannut tehottomuus päätti kauden jälleen ilman mitalia.

– Tavoitteet olivat saavuttaa se kirkkain. Välieriä, jos mietitään, ei riittänyt viime vuoden mestaria, tämän kauden ennakkosuosikkia JPS:n vastaan. Suoraan 3-0 veivät meitä. Sitten latauduttiin pronssimatsiin ja alku näytti hyvältä. En tiedä, ehkä tulosta pitää kunnioittaa. Ehkä se oli tämän kauden, vaikka runkosarja voitettiin ja jatkosarjassakin Top 2:ssa, mutta ehkä tuo oli se sijoitus, jonka ansaitsimme.

Pronssiotteluun päättyi myös palanen jääpallon historiaa, kun HIFK:n riveihin tälle kaudelle siirtynyt, pitkän jääpallouran pelannut Tomi Hauska ripusti luistimet naulaan.

– Nyt on aika muiden astua framille ja ottaa meikäläisen paikka. Se oli jo ennen tähän kauteen lähtiessä, että tämä on viimeinen kausi. Hienoa, että sain IFK:lta mahdollisuuden päättää pelaamalla uran ja kiitos taustahenkilöille sekä serkkupojalle ennen kaikkea, mikä osittain mahdollisti tämän homman. Nyt ruvetaan keskittymään muihin hommiin ja perheelle enemmän aikaa, Hauska toteaa.

HIFK kiittää Tomi Hauskaa urastaan sekä vuosistaan, jotka on viettänyt punaisessa paidassa ja toivottaa hänelle hyviä eläkepäiviä.


HIFK haluaa päättää kauden mitalit kaulassa

Jääpallokausi huipentuu helsinkiläisjoukkueiden osalta perjantaina, kun pronssiottelussa HIFK kohtaa paikallisvastustajansa Botnian. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Oulunkylässä, koska Brahen kenttä ei ole pelattavassa kunnossa.

Joukkueet ovat kohdanneet tämän kauden aikana kolme kertaa ja voitot ovat stadilaisten hyväksi 2-1. Kauden ensimmäinen peli syksyllä päättyi Botnian voittoon, mutta sen jälkeen punapaidat ovat juhlineet.

Jatkosarjassa pelattu kamppailu päättyi melko suurinumeroisesti HIFK:n voittoon, mutta tuolla ottelulla ei enää tässä vaiheessa ole kovin suurta merkitystä. Pronssiottelu on uusi peli ja siinä vahvoilla on se joukkue, kumpi mitalia haluaa enemmän.

Bandyliigassa edellisen kerran HIFK on mitalin voittanut keväällä 2015. Tovi on siis kulunut siitä, kun mitaleita on ripustettu kilpipaitojen kaulaan. Suomen Cupissa mitali tosin tuli tammikuussa, mutta liigassa aikaa on kulunut kauemmin.

Tavoite kauteen lähtiessä oli selkeä, lähdettiin hakemaan parannusta edelliskauden sijoitukseen. Kauden edetessä tietysti mestaruus ja finaalipaikka ovat olleet tavoitteina, mutta välieräsarjasta tullut tappio ajoi HIFK:n toisena vuotena peräkkäin pronssiotteluun.

Viime keväänä Narukerä vei pronssiottelun nimiinsä vasta jatkoajalla ja sijoituksena oli neljäs sija. Toisena vuonna peräkkäin HIFK saa isännöidä pronssiottelua. Kotietua ei silti oikeastaan ole, sillä peli pelataan Oulunkylässä, Botnian kotiareenalla, vaikka HIFK nimellisesti ottelun kotijoukkue on.

Lähteekö HIFK siis kirkastamaan viime vuoden sijoitustaan. Selkeä tavoite se ainakin on ja voidaan ehkä todeta punapaitojen olevan ottelussa pienoinen ennakkosuosikki. Kuinka kamppailussa sitten käy, jää nähtäväksi.

Peli on myös pitkän peliuran tehneelle Tomi Hauskalle uran viimeinen. Lukuisia mitaleita voittanut Hauska haluaa varmasti päättää uransa mitali kaulassa, vaikka se suurin tavoite, mestaruus jäi tältä kaudelta saavuttamatta.

Ottelu Oulunkylän tekojäällä alkaa kello 19. Mikäli et pääse paikan päälle, voit katsoa ottelua Solidsportista.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


Pronssiottelu siirtyy Oulunkylään – "Todella harmi"

HIFK:n jääpallokauden huipentuma pronssiottelu pelataan perjantaina 13. maaliskuuta kello 19. Ottelu pelataan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Oulunkylän tekojäällä. Kentän vaihtoon jouduttiin, kun Brahen kentän jää ei ole siinä kunnossa, että siellä voitaisiin pelata.

– Todella harmi, että matsi siirtyy Brakulta Ogeliin. Braku on meidän kotikenttämme ja tulee aina olemaan. Haluaisimme pelata aina siellä, mutta tällä kertaa se ei ole mahdollista. Valitettavaa on se, kun alkukaudesta jouduimme pelaamaan yhden ottelun Ogelissa ja nyt myös päättämään kausi Ogelissa. Olisimme halunneet antaa meidän faneillemme, yleisöllemme mahdollisuuden päästä katsomaan pronssiottelua Brakulle, HIFK:n puheenjohtaja Erik Hörhammer harmittelee.

Brahen kentän jään kunto johtuu siitä, että viime päivinä sää on ollut sen verran lämmintä, että jäätä ei ole pystytty tarpeeksi hyvin ylläpitämään, koska jääkoneiden teho ei ole ollut riittävän hyvä.

– Sää on tällainen kuin se on, sille emme voi mitään, siihen emme voi vaikuttaa. Kun jää ei kestä eikä koneiden teho riitä, joudumme silloin tekemään toimenpiteitä. Sen takia pelaamme Ogelissa, Hörhammer toteaa.

Peliin se ei vaikuta millään tavalla, vaikka kotikenttäetu tässä nyt menetetään ja Botnia sen tietyllä tavalla saa lahjana, kun ottelu pelataan heidän kotikentällänsä. Jatkosarjassa HIFK näytti kuitenkin, että myös Oulunkylässä voitto on mahdollinen.

– Emme anna sen vaikuttaa meidän tekemiseemme, vaan lähdetään matsiin ihan normaaleista lähtökohdista ja lähdemme sitä voittamaan, Hörhammer kiteyttää.

Jääpallon Bandyliigan pronssiottelu HIFK-Botnia pelataan Oulunkylän tekojäällä perjantaina kello 19.


Vielä ei ihan riittänyt finaalipaikkaan

HIFK ei onnistunut kääntämään ottelusarjaa kolmannessa ottelussa, vaan JPS matkasi finaaliin 2-3-voitolla. Helsinkiläiset saivat otteluun hyvän alun ja siirtyi johtoon jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja johti tauolle mentäessä 2-1.

– Tiukka peli, kuten numerot kertovat. Annettiin tänään itselle mahdollisuus voittaa, mutta kaveri voitti ja katkaisi sarjan kolmannella voitolla. Onnitellaan vastustajaa, yleensä nämä välierät eivät jätä hirveästi seliteltävää. Parempi yleensä menee jatkoon, joten onnittelut sinne, HIFK-kapteenina toiminut Richard Laibert toteaa.

Ottelu oli kotijoukkueen hallussa pitkään, vaikka JPS palloa hyvin paljon piti. Vaarallisia tilanteita vierailijat onnistuivat kyllä luomaan, jotka viime kädessä sitten torjui ottelun parhaana palkittu Eelis Laitinen. Jyväskyläläiset pääsivät tasoihin, kun Laitinen torjui palloa törmäten vastustajaan. Siitä rankkari ja maali.

– Oli tasainen peli, vastustaja puolusti äärimmäisen hyvin koko 90 minuuttia. Emme päässeet läpi tekemään riittävää määrää maaleja, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen pohtii.

HIFK onnistui varsinkin ottelusarjan viimeisessä ottelussa antamaan kovan vastuksen jyväskyläläisille, mutta vielä ei aivan riittänyt hallitsevan Suomen mestarin kaatamiseen. Joukkue otti tästä kumminkin oppia ja nyt matka jatkuu kohti pronssiottelua toista vuotta peräkkäin.

– Oppia ottaa nuoret ja vanhat. Tämä on urheilua. Nuollaan haavat ja mennään kohti pronssiottelua. Ei näillä pelaajilla liikaa mitaleja ole. Näköjään mennään pieni askel kerrallaan, Laitinen päättää.

Pronssiottelu pelataan perjantaina 13. marraskuuta. Missä ottelu pelataan, jää nähtäväksi. Veiterän ja Botnian välinen ottelusarja on tilanteessa 2-1 Veiterälle.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


Huono toisen puoliajan alku ratkaisi pelin

HIFK ei onnistunut kaatamaan JPS:ää lauantai-illan huumassa Jyväskylässä, vaan isännät veivät pelin 8-1. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä ja pelillisesti joukkueet olivat tasaisia, vaikka numerot taululla ovat hyvin suuret. Toisen puoliajan huono alku ratkaisi pelin jyväskyläläisille.

– Olimme vähän jäljessä suurimmaksi osaksi tuota peliä. Jää oli raskas eikä päästy oikein mukaan siihen peliin missään vaiheessa, Milo Laurent kommentoi.

Ottelussa oli hyviä elementtejä kyllä, mutta maalipaikoissa oli tehottomuutta ja vastustaja onnistui omista paikoistaan hyödyntämään, niin tulos on nähdyn kaltainen. Vaikka tuloksena oli murskatappio, ei sarjaa siitä huolimatta ole vielä hävitty.

– Kolme vuotta vaaditaan tästä sarjasta edelleen ja se on meidän tavoitteemme, Laurent toteaa.

Laurentille ottelu oli historiallinen, kun hän kantoi kamppailussa kapteenin nauhaa. Joukkueen varakapteeniksi tällä kaudella noussut Laurent ei ole vielä tällaisessa tilanteessa ollut Bandyliigassa, mutta nyt aukesi mahdollisuus toimia ottelussa kapteenina, kun sekä Pyry Kunnas että pelikieltoa kärsinyt Richard Laibert olivat poissa pelistä.

– Kunnia-asia on kantaa HIFK:ssa C:tä. Moni esimerkillinen pelaaja on tehnyt sitä aikaisemmin. Oli kyllä hieno hetki, Laurent fiilistelee.

Ottelusarja jatkuu Helsingissä keskiviikkona, jolloin HIFK on pakkovoiton edessä. Sarjan seuraavat ottelut ovat keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina. Keskiviikon kamppailu alkaa kello 19.


Jään kunto puhutti Helsingissä – Veiterän ensimmäinen puoliaika oli liikaa

Jatkosarjan viimeinen ottelu päättyi HIFK:n tappioon Veiterälle 2-5. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta toisella puoliajalla, kun Aleksi Seppänen vei vieraat kolmen maalin karkumatkalle 83 minuutilla. Vaikka Veiterä voitti, taisteli punapaidat loppuun asti.

– Ensimmäisellä puoliajalla päästettiin kaveri 3-0-johtoon, niin jouduttiin aika paljon kirimään. Tiedettiin, että jos halutaan pitää omissa käsissä, pitää voittaa tämä peli. Ensimmäisellä puoliajalla annettiin vähän liikaa eteen, HIFK:n kapteenina ottelussa toiminut Richard Laibert toteaa.

Veiterä sai vain muutaman paikan ensimmäisellä puoliajalla, mutta joukkue käytti paikkansa tehokkaasti. HIFK ei puolestaan päässyt kunnolla haastamaan vierailijoiden maalivahtia

– Pelissä oltiin kumminkin hyvin mukana, mutta kaveri teki maalit. Jää oli taas tosi vaikea. Viimeiset kotipelit olemme joutuneet pelaamaan todella surkealla jäällä. Se on vähän harmi. Luulisi, että saataisiin jää kuntoon, mutta olosuhteet ovat mitä ovat ja niillä mennään, Laibert pohtii.

Pakkaset ovat tehneet tehtävänsä jäälle ja pinta ei ole ihan siinä kunnossa, missä se parhaimmillaan voisi olla ja se estää näyttävän jäätä pitkin pelaamisen. Joukkueessa toivotaan, että Brahen kentän taitavat jäämestarit saavat vielä kevään kuluessa pelikentän parempaan kuntoon.

– Tämä meidän kotikenttämme kunto on ollut viime aikoina tosi huono, jää särkyy. Sitä meidän omaa näyttävää jääpalloa täällä ei pääse oikein mikään joukkue esittämään, jotka ovat käyneet täällä viime aikoina. Pitkä pakkasjakso on tehnyt kentästä aika haastaavan, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen harmittelee.

Pelit jatkuvat puolentoista viikon jälkeen, kun välieräkamppailut alkavat. Ensi viikon aikana pelataan puolivälierät, josta sitten tulee myös HIFK:lle vastustaja välieriin. Helsingissä odotellaan mielenkiinnolla, kenet siltä vastaan saa, vaikka kovin paljoa sille ei ajatuksia uhrata.

– Meille se on ihan sama, kuka sieltä vastaan tulee. Meillä on kotietu välieriin ja koitetaan hyödyntää se, Laibert tokaisee.

Kuriositeettina ottelusta mainittakoon, että HIFK:ssakin pelannut Janne Hauska sivusi ottelussa HIFK-legenda Tommi Niittylän kaikkien aikojen ennätystä bandyliigaotteluiden määrässä.

Kuva: Juha Alamäki / Dowhillsportphotos


HIFK varmisti paikkansa välieriin – Botnia kaatui murskaluvuin

HIFK kaatoi Oulunkylässä paikallisvastustaja Botnian miehekkäin 8-1-lukemin. Voitolla stadilaiset varmistivat myös paikan välierissä tällä kaudella, sillä joukkue on jatkosarjan jälkeen vähintään toinen. Ottelun tehomiehenä hääri Aaro Kivenjuuri, joka iski kolme maalia.

– Tietysti siinä oli tietynlainen derbyfiilis, kun Botniaa vastaan pelataan. Lumisade ehkä vähän hidasti peliä ja toi siihen vielä vähän enemmän sitä kipinää. Loistava klaaraus meiltä ja hieno kasvu meiltä lauantain jälkeen, Kivenjuuri pohtii.

Lauantaina HIFK kaatui JPS:lle ja sen myötä joukkueella oli tänään pakkovoiton paikka. Tuon paikan joukkue käytti ja kun Veiterän sekä JPS:n kohtaaminen päättyi suotuisasti, nousi piste-ero jyväskyläläisiin sen verran suureksi, että kilpipaidat ovat vähintään kakkosia.

– Tietysti tuo sellaista extraturvaa. Tietyllä tavalla ei ole mikään pakkovoitto lauantaina, vaikka otteluita lähdetään aina voittamaan. Ei ole sellaista mailanpuristamista, se on helpotus. Extrahuili ensi viikolle, niin päästään hiomaan välieriin, Kivenjuuri toteaa.

Alkuun Botniaa vastaan pelattu ottelu näytti hyvin tasaiselta ja paikkoja oli molemmilla joukkueilla, vierailijoilla ehkä hivenen enemmän kuitenkin. Valkopaidat tuhlailivat, kunnes Tomi Hauska tuli näyttämään mallia, kuinka maaleja tehdään surffaamalla miltei läpi kentän ja iskien pallon verkkoon.

– Hieno yksilösuoritus Tomilta siihen. Tärkeä maali ja siitä aukesi ketsuppipullo tänään, Kivenjuuri kehuu.

Jatkosarjan voiton ratkaiseva kamppailu pelataan lauantaina Brahen kentällä Veiterää vastaan. Tuo ottelu alkaa kello 17.

 

 


HIFK ei onnistunut aloittamaan jatkosarjaa voitolla

Jatkosarjan ensimmäinen ottelu päättyi HIFK:n tappioon JPS:lle 2-6. Hyvästä alusta huolimatta ottelu kääntyi jyväskyläläisille ja kuudesta viimeisestä maalista vastasi JPS. Ottelun lopullinen käännekohta oli 75 minuutin kohdalla, kun vierailijat siirtyivät rangaistuslaukauksesta kahden maalin johtoon.

– Ei ollut kyllä hyvä kamppailu meiltä, varsinkin toinen puoliaika, oli liian lepsua niin ylä- kuin alakerrassa, HIFK:n kapteeni Pyry Kunnas toteaa.

Puolen tunnin pelin jälkeen HIFK johti ottelua jo 2-0 ja peli näytti siltä, että pisteitä saattaisi olla tulossa Helsinkiin. Kovin pitkään ei kotijoukkue kuitenkaan saanut kahden maalin johtoasemasta nauttia, kun vieraat kavensivat pelin. Melkein heti siitä oli punapaidoilla kulmalyönti, mutta erikoistilannepelaaminen ei tänään onnistunut.

– Ihan ei riitä, että pelaa vain ensimmäisen puoliajan. Ensimmäinen puoliaika oli kohtuu ok, oli paikkoja useampaankin maaliin. Toiselle puoliajalle peli jäi koppiin. Harmittavan huono nelivitonen, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen harmittelee.

Tappion myötä kärki tiivistyy jatkosarjassa ja seuraavissa otteluista pisteitä on ropistava, mikäli jatkosarjan jälkeen ykköspaikka kiinnostaa. Pisteiden keruu jatkuu jo keskiviikkona, kun HIFK vierailee Oulunkylässä Botnian vieraana.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK:n jatkosarjan ohjelma on valmis

Runkosarjan voittaneen HIFK:n urakka jatkuu seuraavaksi ylemmässä jatkosarjassa. Ykköspaikan myötä helsinkiläisten kalenterissa on kaksi kotiottelua ja yksi vierasottelu. Jatkosarja alkaa lauantaina 7. helmikuuta, kun Brahen kentälle vastaan luistelee hallitseva Suomen mestari JPS.

Seuraavalla viikolla 11. helmikuuta Kilpipaidoilla on edessä pitkä vieraspelireissu kauas Oulunkylään Botnian vieraaksi ja jatkosarja päättyy sitten 14. helmikuuta kotona Brahen kentällä Lappeenrannan Veiterää vastaan.

Ylemmässä jatkosarjassa runkosarjan pisteet seuraavat mukana. HIFK:n lähtöpisteet jatkosarjaan lähtiessä ovat siis 26 pistettä. Veiterä on 25 pisteessä, JPS:n lähtöpisteet ovat 23 ja Botnian 22. Jatkosarjan kaksi parasta joukkuetta menevät suoraan välieriin ja kaksi seuraavaa pelaavat sitten puolivälierät alemman jatkosarjan kahden parhaan joukkueen kanssa.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


Runkosarjan voittanut HIFK oli tyly isäntä

HIFK varmisti runkosarjan voiton näyttävästi voittaen OLS:n 10-0. Ottelu ratkesi jo alkumetreillä, kun ensimmäisen puolen tunnin aikana helsinkiläiset iskivät viisi maalia. Joukkueen pelaamisessa näkyi, että se oli tullut voittamaan runkosarjan.

– Mahtava päätös runkosarjalle, selkeä kaksinumeroinen voitto ja nollapeli omilta, niin mahtavat on fiilikset, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen summaa.

Runkosarjan voiton lisäksi ottelussa juhlittiin kahta helsinkiläisseuran pelaajaa, jotka saavuttivat rajapyykkejä. Eelis Laitiselle ottelu oli sadas Bandyliigassa ja Ilari Nikula pelasi uransa 300:nen ottelun.

– Yllättävältä, kuten ennen peliä jo sanoin, ei ollut mitään tietoa niitä olevan noin paljon, Nikula toteaa.

Tämän kauden aikana helsinkiläisjoukkue on osoittanut vahvuutensa, josta omaa tarinaansa kertoo juuri tuo runkosarjan voitto, joka on punapaitojen leirissä ollut hyvin harvinaista. Aikalaisten muistamana edellisen kerran runkosarjassa voitto olisi tullut kilpipaidoille keväällä 2010, jolloin kausi päättyi myös mestaruusjuhliin.

– Onhan se tärkeä, iso juttu joukkueelle ja seuralle, kuten myös yksilöille, itsellenikin. En ole tainnut itse runkosarjaa voittaa omalla urallani, Nikula pohtii.

– Kyllä se on merkki siitä, että olemme tehneet paljon asioita oikein. Olemme saaneet riittävän määrän voittoja ja saavutettu paikka. Katseet kuitenkin kohti tulevaisuutta. Jatkosarja alkaa viikon päästä, ajatukset jo siihen suuntaan, Laitinen miettii.

Joukkue lähtee viikon päästä alkavaan jatkosarjaan selkein tavoittein.

– Kyllä me tämä, piikkipaikka halutaan pitää. Siinä on meidän tavoiteemme, Laitinen paaluttaa.

Kausi jatkuu jatkosarjan osalta ensi viikonloppuna kotiottelulla. Päivämäärä ei ole vielä tiedossa, mutta selvinnee sunnuntain aikana.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


Pisteet tasattiin kärkikamppailussa

Kärkikamppailu HIFK:n ja Veiterän välillä päättyi pisteiden jakoon 3-3. Helsinkiläiset pääsivät jo kahden maalin karkumatkalle, mutta lappeenrantalaiset onnistuivat toisella puoliajalla tulemaan pelissä tasoihin eikä lopussa kumpikaan joukkue päässyt kunnon maalipaikoille.

– Aika haastava. Jää näytti, kun lähdettiin alkulämmittelyyn, että täällähän on halliolosuhteet, oli niin hyvä jää. Sitten huomattiin, että se murenee aika nopeasti alta. Ensimmäiselle puoliajalle jouduttiin hyvin aikaisessa vaiheessa yksinkertaisesti pelaamaan. Pallo eli niin paljon, virhemarginaali kasvoi, niin piti yksinkertaisesti pelata ylöspäin, HIFK:n puolustuksen tukipilari Richard Laibert totesi.

Ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi helsinkiläisten johtolukemissa 2-1 ja toisen puoliajan alkupuolella johto lisääntyi maalilla. Panos näkyi selkeästi, sillä alusta lähtien molempien joukkueiden pelaaminen oli varovaista ja hermostuneisuus näkyi pelin edetessä.

– Peli oli aika fyysistä. Kun pallo elää noin paljon, silloin pelistä voi tulla aika sekavaa. Siinä oli molemmilta puolilta hyvää fyysistä peliä ja tiukat väännöt, jonka seurauksena 3-3. Otetaan piste ja lähdetään latautumaan kohti sunnuntaita, Laibert analysoi.

Molempien joukkueiden urakka jatkuu sunnuntaina, kun HIFK kohtaa kotonaan runkosarjan päätösottelussa OLS:n. Veiterä puolestaan kohtaa Akilleksen pari tuntia myöhemmin alkavassa ottelussa. Panoksena sunnuntaina on edelleen runkosarjan voitto ja HIFK voittamalla OLS:n varmistaa sen itselleen.

– Kaikki pisteet tulevat ylempään jatkosarjaan mukaan. En muista, milloin viimeksi olemme runkosarjan voittaneet. Kun kaikki pisteet tulevat mukaan, niin sillä mentaliteetillä lähdetään sunnuntaina, Laibert sanoi.

Ottelu OLS:ia vastaan alkaa kello 13 Brahen kentällä.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


Runkosarjan voitto voi ratketa perjantaina

Runkosarjan viimeiset ottelut ovat käsillä viikonloppuna, kun HIFK kohtaa ensin perjantaina kärkikamppailussa Lappeenrannan Veiterän ja sitten sunnuntaina runkosarjan viimeisessä ottelussa OLS:in.

Perjantainen kamppailu on kaikin puolin tärkeä, sillä ottelussa tullaan todennäköisimmin ratkaisemaan runkosarjan voitto. Runkosarjan voiton merkitys Bandyliigassa on iso, koska mahdollinen finaaliottelu pelataan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Finaaliin on vielä pitkä matka kummallakin joukkueella, mutta runkosarjan voittoa molemmat tavoittelevat kovasti. Voiton tahto Helsingissä tähän otteluun on kova, sillä karvaana pettymyksenä on muistoissa tammikuun alun kohtaaminen Suomen Cupin finaalissa, jolloin Veiterä vei voiton.

Kauden ensimmäinen kamppailu joukkueiden kesken päättyi helsinkiläisten voittoon ja samalla linjalla on toki tarkoitus jatkaa myös perjantaina Brahen kentällä. Viime viikonlopusta käteen jäi voitot Akilleksesta vieraissa sekä kotona WP35:sta.

Tuosta viime sunnuntain kamppailusta parannettavaa jäi, sillä omiin meni tuossa ottelussa luvattoman paljon. Perjantaina joukkue tulee pelaamaan varmasti tiiviimmin eikä samanlaista maali-iloittelua ole luvassa kuin oli viikonloppuna.

Erikoistilanteet ovat isossa roolissa myös tässä kohtaamisessa, kuten ne ovat myös sitten pudotuspeleissä, jotka alkavat reilun kuukauden päästä. Tässä pelissä luodaan myös asetelmia tulevaan ylempään jatkosarjaan, johon molemmat joukkueet ovat jo paikkansa lunastaneet.

Kamppailu HIFK:n ja Veiterän välillä alkaa perjantaina 30.1.2026 kello 19. Peli pelataan totuttuun tapaan Brahen kentällä. Mikäli et syystä tai toisesta pääse kannustamaan joukkuetta paikan päälle, voit katsoa matsin Solidsportista.


HIFK haki tärkeät kaksi pistettä Oulusta

HIFK:n viimeinen peli ennen MM-kisataukoa päättyi Oulussa helsinkiläisten voittoon 3-2. Sarjajumbona oleva OLS pystyi haastamaan sarjakärkeä. Kilpipaidoilla oli jo neljäs ottelu seitsemän päivän sisään, joka ei voinut olla näkymättä pelissä.

– Kyllähän se jalka painaa jokaisella, ihan varmasti. Toinen peli putkeen, huonosti nukutun yön jälkeen, totta kai se näkyy. Hyvä, että saimme voiton, Iiro Väkiparta toteaa.

Väkiparralle ottelu oli vasta kauden ensimmäinen, sillä hänellä on takanaan pitkä toipumisjakso. Nuori mies on odottanut kuin kuuta nousevaa, että pääsisi jälleen pukemaan punaisen pelipaidan päällensä ja kirmaamaan vanhaan malliin kentällä.

– Tuntuu ihan hyvältä. Ei se nyt ihan samanlaista ollut kuin mitä oma paras taso voisi olla, mutta tuosta on hyvä lähteä kehittämään kauden mittaan, Väkiparta sanoo.

Kausi on vielä pitkä ja se oma peli ehtii varmasti miehellä löytymään ennen kuin ne isot pelit sitten helmi-maaliskuussa alkavat. Itse lauantainen arktisessa pakkassäässä pelattu kamppailu ei paljon kerrottavaa jättänyt, sillä pelin taso ei ollut sitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla.

– Oli todella vaikea peli meiltä, ei saatu tehtyä niitä asioita, mitä olimme sopineet etukäteen. Tuo olosuhdekin oli vaikea, mutta ei sen taakse voi enempää mennä. Tehtiin taas kerran itsellemme vaikeaksi tämä peli, Väkiparta pohtii.

HIFK:n kausi jatkuu maaottelutauon jälkeen vierasottelulla Porvoon Akillesta vastaan perjantaina 23.1.2025. Lauantain kierroksen jälkeen kilpipaidat pitävät paikkaa sarjan kärjessä. Sarjatilanne on tällä hetkellä todella tiukka ja neljä joukkuetta on kolmen pisteen päässä toisistaan.


HIFK pistejakoon Jyväskylässä

HIFK:n vierailu Jyväskylään tuotti pisteen, kun se pelasi tasapelin 2-2 JPS:n kanssa. Loppuun asti saatiin jännittää ottelun lopputulosta, sillä vain minuutti ennen loppuvihellystä jyväskyläläiset saivat kulmalyönnin. Kulma ei tuottanut tulosta, joten päädyttiin pistejakoon.

– Alusta asti itselleni oli ainakin yllättävää, miten vastustaja lähti pelaamaan. Hyvin päästiin peliin kiinni ja mallikas esitys meiltä tällaisessa pakkaskelissä. Se toi oman lisäelementtinsä siihen, kun paljon piti laittaa päälle, ratkaisevan tasoitusmaalin iskenyt Aaro Kivenjuuri toteaa.

Pakkanen tuotti omat ongelmansa, mutta ne eivät pelikentältä katsomoon näkyneet. Yllätyksellisyyttä oli havaittavissa ja pallo välillä kimpoili, miten sattuu, johon tosin saattoi olla myös pakkasen aiheuttamalla kylmyydellä tekemistä. Vastustajana JPS osoitti myös yllättäviä piirteitä.

– Oletin heidän pallollisen pelinsä tulevan enemmän esiin, mutta päättivät pelata pitkää koko pelin ja se sillä tavalla yllätti. Mutta tämä sopi meille hyvin, Kivenjuuri kertoo.

Ottelun ratkaisevasta tasoitusmaalista vastasi Kivenjuuri. Hän nappasi pallon ilmasta ja ilmapallona pisti sen myös ohi jyväskyläläisten maalivahdin. Tasoituksen jälkeen kilpipaidoilla oli myös omat paikkansa pistää pelivälinettä maaliin.

– Pelille tyypillisesti se taisi olla pitkä pallo, jonka vastustajan libero otti alas ja saatiin parin pompun kautta mulle. Pomputtelin siitä sitten parin pakin ohi ja löin ilmasta sisään, Kivenjuuri kertaa osumaansa.

HIFK nousi tasapelin myötä yksin sarjakärkeen pisteen erolla Botniaan, Kamppareihin ja Veiterään. Tässä vaiheessa kautta jokainen piste on tärkeä, koska helmikuun alkuun mennessä runkosarja on ohi ja siirrytään jatkosarjoihin.

–Tuo on niin tasainen kärki tällä hetkellä, on jokaisella pisteellä merkitystä, Kivenjuuri pohtii.

Pelit jatkuvat lauantaina Oulussa OLS:in vieraana, jonne joukkue matkustaa vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ottelu Oulussa alkaa kello 15.


HIFK haki kokemusta Cupin finaalista

HIFK ei onnistunut voittamaan Suomen Cupin finaalia, vaan joutui tyytymään hopeamitaleihin Veiterän voittaessa 6-3. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä hetkillä lappeenrantalaisten tehdessä pari maalia.

– Vähän oli erinäköisiä vaiheita meillä tuossa pelissä. Totta kai tappio harmittaa, mutta se mikä tuosta jäi hyvää, kun nostettiin toiselle puoliajalle tasoa ja saatiin otetta siihen peliin. Ensimmäisen puoliajan loppupuoliskolla oltiin liian arkoja ja selvässä paineessa. Siitä päästiin onneksi parantamaan, HIFK-kapteeni Pyry Kunnas kommentoi.

Ottelun lähtötilanne oli helsinkiläisille hyvä, sillä jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen taululla oli 2-0 johto. Tuossa kohti homma näytti hyvältä, mutta Veiterän kokemus tiukoista paikoista finaaleissa tuli esille ja puoliajan päätteeksi taululla olivat liukemat 3-2 Veiterälle.

– Se oli hyvä, että mentiin ensimmäisen puoliajan alkuun johtoon, mutta sen jälkeen pelaamisemme ei ollut niin hyvää. Toisella puoliajalla päästiin jälleen siihen peliin mukaan ja saatiin tasoitettua ottelun, mutta siitä Veiterä onnistui kääntämään sen vielä, Kunnas toteaa.

Viime keväänä HIFK sai tärkeää kokemusta pudotuspeleistä ja oli lähellä mennä jopa finaaliin asti. Tätä kevättä ajatellen kokemus finaalista antaa lisää varmuutta helsinkiläisille, ja tämä Cup-finaalikokemus voi olla kultaakin arvokkaampi kokemus kevään mittelöissä.

– Totta kai se tuo lisää kokemusta, kun pelataan finaaleissa. Kuten saimme viime keväänä hyvää kokemusta, kun pelattiin paljon tiukkoja pelejä, Kunnas pohtii.

HIFK:n kausi jatkuu heti perjantaina, kun joukkue matkustaa JPS:n vieraaksi Jyväskylään. Tuo kamppailu on kilpipaidoille tärkeä, sillä jyväskyläläiset ovat hengittämässä sarjataulukossa niskaan ja on yksi tämän kevään päävastustajista.