HIFK haastaa Cup-konkari Veiterän Suomen Cupin finaalissa

Jääpallon Suomen Cupin finaali pelataan tiistaina Lappeenrannassa. Ottelussa yhteen iskevät Lappeenrannan Veiterä ja HIFK. Suomen Cupia on pelattu virallisesti 18 kertaa, sillä kaudella 2012-2013 pelattu Suomen Cup ei ollut virallinen kilpailu.

Veiterä on kruunattu Cupin voittajaksi kolme kertaa, kun taas HIFK on voittanut Suomen Cupin vain kahdesti. Finaalissa HIFK on nähty kolme kertaa, sillä vuonna 1993 kilpipaidat hävisivät Cupin WP-35:lle.

Lappeenrannassa Suomen Cupin finaaleihin on jo totuttu, sillä Veiterälle tämän vuoden finaali on kymmenes kerta. Ainoastaan kolme kertaa vuoden 2013-2014 uuden Suomen Cupin aloituksen jälkeen Veiterä on jäänyt finaaleiden ulkopuolelle.

Voidaan siis sanoa, että rutiinia Cupin loppuotteluista Lappeenrannassa löytyy ja tätä tilastoa vasten Veiterä lähtee otteluun pienoisena ennakkosuosikkina. Kun taas katsotaan tämän kauden tilastoja, ovat joukkueet olleet hyvin tasaisia.

Bandyliigassa Veiterä ja HIFK ovat tasapisteissä sarjan kärjessä. Kärki on muutenkin hyvin tasainen, sillä neljä joukkuetta on samassa pistemäärässä. Joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen tällä kaudella ja silloin HIFK oli Lappeenrannassa parempi numeroin 5-4.

Viime keväänä joukkueet kohtasivat toisensa välierissä, jolloin Veiterä eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-2. Tuolloin kilpipaidat johti sarjaa jo 2-0 ja olivat lähellä viidennessäkin ottelussa katkaista ottelusarjan johtaessa 20 minuuttia ennen täyttä aikaa ottelua jo 2-0.

Keväältä on Helsingissä jäänyt hampaankoloon ja voittamisen halu on kova. Yhdistettynä viime kevään pettymykseen ja menestyksen nälkään, tulee HIFK olemaan kova vastustaja Suomen Cupin finaalissa Veiterälle. Kamppailusta on odotettavissa tasaista, mutta pienet marginaalit tulevat pelin ratkaisemaan. Yksi niistä marginaaleista on juuri se, kumpi joukkue voittoa tahtoo enemmän.

Suomen Cupin loppuottelu alkaa tiistaina 6. tammikuuta kello 15 Lappeenrannan Kisapuistossa.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


400 ottelun Ojanen ratkaisi voiton HIFK:lle

HIFK kaatoi vuoden ensimmäisessä ottelussaan Brahen kentällä Porin Narukerän 4-2. Ottelun ratkaisijaksi nousi juhlaotteluaan pelannut Aku Ojanen, joka vastasi helsinkiläisten kolmannesta ja neljännestä maalista.

– Olimme aika kypsiä siinä. Narukerä teki kaksi kulmamaalia, mutta tuntui siltä, että saimme pidettyä heidät pois maalipaikoilta. He puolustivat aika syvältä, ja kun pääsimme johtoon, emme hölmöilleet heille, vaikka pidimme palloa. Hyökkäsimme viisaasti ja puolustettiin tosi hyvin, Ojanen kommentoi pelin jälkeen.

Ojanen on pelannut HIFK:n paidassa kaudesta 2010-2011 lähtien. Bandyliigaura on alkanut jo muutamaa kautta aikaisemmin Mikkelin Kamppareissa. Lauantaina hän pelasi uransa 400:n Bandyliigan ottelunsa. Komeaan ottelumäärään kuuluu paljon muistoja.

– Yksittäisinä muistoina tietenkin Suomen mestaruudet, finaalit. On tietenkin paljon muitakin yksittäisiä juttuja, ehkä ne Suomen mestaruudet tulevat mieleen, Ojanen pohtii.

Mikkeliläislähtöisestä pelaajasta on noussut yksi suurimmista HIFK-pelaajista vuosien varrella. Ojanen muistetaan ennen kaikkea maalintekijänä ja osumia on tullutkin iso liuta uran aikana. Hän nauttii joukkueen pukuhuoneessa myös arvostusta.

– Aku on äärimmäisen intohimoinen ja kunnianhimoinen jääpalloilija. Isolla IFK-sydämellä varustettu, äärettömän arvokas pelaaja joukkueelle, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kehuu.

Ojanen on ehtinyt vuosien aikana voittamaan Suomen mestaruuden kahdesti, vuosina 2011 ja 2013. Voitonnälkä miehellä on edelleen suuri ja menestystä hän janoaa. Yhtä merkkipaalua kokenut hyökkääjä pääsee hakemaan tiistaina, kun HIFK kohtaa Suomen Cupin finaalissa Veiterän.

– Voittamaan lähdetään sinne. HIFK ei oel Suomen Cupin finaalissa pelannut pitkään aikaan, oma juttunsa sekin. Itse en ikinä ole Cupin finaalissa pelannut, Ojanen toteaa.

HIFK:n urakka jatkuu Suomen Cupin osalta tiistaina ja Bandyliigaa pelataan taas perjantaina 9.1, kun joukkue matkustaa Jyväskylään JPS:n vieraaksi. Jyväskylän vierasottelu siirrettiin perjantaille, koska JPS:n joukkueesta maanantaina 12.1 alkaviin MM-kisoihin valittiin Riku Hämäläinen.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK kohtaa Narukerän – Ojaselle 400 ottelua täyteen

HIFK pelaa vuoden ensimmäisen ottelun Brahen kentällä lauantaina 3. tammikuuta, kun vastaan luistelee Porin Narukerä. Porin valmistautuessa MM-kisoihin, on Narukerä pelannut viimeisen kuukauden ajan vieraskentillä.

Narukerä on arvaamaton vastustaja. Vaikka he ovat sarjataulukossa tällä hetkellä kuudentena, ei se kerro koko totuutta. Porilaisia vastaan täytyy olla valppaana joka hetki. Tiedossa on varmasti tasainen ottelu, jossa kotijoukkueelta vaaditaan tasaista suorittamista ja tehoja.

Kun katsellaan viimeisiä otteluita, on erikoistilanteet olleet hieman hakusessa, viime peleissä niissä on pientä piristymisen merkkiä ollut, mutta kulmatilanteista olisi syytä onnistua kovemmalla prosentilla. Kulmia joukkue saa useampia peliä kohden, mutta maaleja niistä ei kovin usein ole tullut.

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet toisensa kertaalleen, Porissa kauden alkupuoliskolla, jolloin HIFK oli parempi numeroin 3-1. Ottelu oli tasainen vääntö, jossa kumpi tahansa olisi voinut olla parempi. Helsinkiläiset onnistuivat tuossa pelissä paremmalla prosentilla.

Jos katsotaan lähtökohtia otteluun, niin HIFK on ollut vahva kotona. Tosin viime ottelussa Akillesta vastaan maalinteko hieman takkusi ja pelistä meinasi tulla tiukka. Tiukat pelit on tällä kaudella Kampparit-vierastappiota ja kauden ensimmäistä, Botniaa vastaan pelattua vieraspeliä lukuun ottamatta kääntyneet voitoiksi.

Narukerällä puolestaan vieraissa ei ole kovin hyvin onnistunut. Joukkue on voittanut vieraskentillä ainoastaan WP-35:n ja OLS:n. Muita vastaan vieraissa tuloksena on ollut tappio. Toki jokainen peli on omansa eikä Narukerän joukkue huono ole.

Oman mausteensa peliin tuo HIFK:n konkaripelaaja Aku Ojanen, joka juhlistaa 400 Bandyliigaotteluaan. Mikkelistä lähtöisin oleva Ojanen puki ensimmäisen kerran HIFK-paidan syksyllä 2010, jonka jälkeen mies on pelannut kilpilogolle 337 ottelua. Uransa ensimmäiset 62 ottelua hän pelasi Kamppareiden paidassa.

HIFK:ssa vietettyjen vuosien aikana Ojasesta on ehtinyt kuoriutua todellinen HIFK-legenda, joka elää maaleista. Helsinkiläisseurassa Ojanen on mättänyt maaleja peräti 339 ja yhteensä Bandyliigassa 363 maalia.

Ottelu HIFK:n ja Narukerän välillä pelataan Brahen kentällä lauantaina 3. tammikuuta kello 15 alkaen. Mikäli et pääse paikalle, voit seurata ottelua Solidsportin kautta.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK voittoon vuoden viimeisessä ottelussa

Vuoden viimeinen kamppailu Akillesta vastaan päättyi HIFK:n voittoon 2-1. Kamppailu oli tiukka, mutta stadilaiset iskivät ottelussa voittoon tarvittavat osumat jo ensimmäisellä puoliajalla. Paikkoja oli useampaankin, mutta tällä kertaa maalisarakkeeseen tuli vain kaksi maalia.

– Peli tehtiin tiukaksi itsellemme. Meillä oli pallo enemmän hallussa ja paikkoja oli, mutta emme saaneet viimeisteltyä niistä, voittomaalin syötön antanut Atte Auvinen kertoo.

Molemmissa päissä ammuttiin myös rankkareita, mutta maalivahdit vetivät niissä pidemmät korret. HIFK onnistui myös iskemään pallon kolmannenkin kerran maaliin, mutta siinä pelaaja oli ehtinyt jo paitsioasemaan ja maali hylättiin.

– Vähän oli sekava peli, ei oikein pysytty pelisuunnitelmassa kiinni ollenkaan. Voimakas tuuli vaikutti otteluun jonkin verran. Välimallin peli tietyllä tapaa, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen summaa.

Syyskausi on otteluiden osalta nyt pelattu ja HIFK johtaa sarjaa tasapisteissä yhdessä Kamppareiden ja JPS:n kanssa. Syksy on ollut positiivinen ja ainoastaan kaksi tappiota on tullut. Niistäkin peleistä voitot olivat omissa käsissä. Uudenvuoden juhlia ei kauan ehditä juhlia, sillä heti alkuvuoteen mahtuu kaksi isoa ottelua.

– Mukavaa on päästä paljon pelaamaan. Kotimatsi Narukerää vastaan täällä ja sen jälkeen pokaalipeli Lappeenrannassa, niin odottavaisin mielin niihin peleihin, Laitinen pohtii.

HIFK kohtaa vuoden ensimmäisessä ottelussa Narukerän lauantaina 3. tammikuuta kello 15 Brahen kentällä.


Eelis Laitisen varmat otteet takasivat voiton Tapaninpäivän derbystä

HIFK kaatoi Tapaninpäivän derbyssä Botnian 4-3. Ottelu oli alusta loppuun tasaista vääntöä yli 500 katsojan edessä, jossa molemmilla joukkueilla oli etsikkoaikansa. Kilpipaitojen halu voittaa oli tällä kertaa suurempi kuin paikallisvastustajalla.

– Paljon tunteita, kovaa vääntöä. Nämä ovat aina tiukkoja vääntöjä. Aina ovat olleet tiukkoja vääntöjä nämä Tapsan derbyt. Paljon yleisöä, oli hyvä fiilis pelata tänään, ottelun parhaana palkittu Eelis Laitinen myhäilee.

Laitinen valittiin niin HIFK:n parhaana pelaajana kuin myös Helsingin Pyttykerho oli perinteisesti Tapaninpäivän derbyssä valitsemassa parasta pelaajaa ja pytty meni punapaitojen maalivahdille. Eelis Laitinen esitti maalinsa suulla varmoja otteita ja piti stadilaiset pisteissä kiinni tiukoilla hetkillä.

– Fanien tuki oli tänään isossa osassa. Paljon oli yleisöä ja saatiin siitä voimaa, painettiin loppuun asti, niin sieltä tuli pisteet tänään kotiin, Laitinen kiitteli.

HIFK:n pelit jatkuvat jo sunnuntaina, kun Porvoon Akilles tulee vierailemaan Helsingissä. Ottelu piti pelata jo aiemmin, mutta huono jäätilanne siirsi kamppailun näihin välipäiviin.

– Akilles taisi voittaa tänään Narukerän, katsotaan se peli ja analysoidaan. Tiukka peli on varmasti heitä vastaan tulossa, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen pohtii.

Sunnuntaina ottelu Akillesta vastaan alkaa kello 13.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK ei onnistunut Kamppareiden kaadossa

Viimeinen ottelu ennen joulua päättyi HIFK:n tappioon 4-5 Mikkelissä Kamppareita vastaan. Ottelu oli vierasjoukkueelle vaikea jo alusta lähtien eikä kilpipaidat meinanneet oikein päästä peliin kunnolla mukaan.

– Tiukka kamppailu, lähtökohtaisesti jää oli huono ja peli meni yksinkertaiseksi. Kaveri oli vahva maalipaikoissa ja itse emme saaneet rutistettua riittävän hyviä paikkoja eikä laitettua sisään niistä. Sitten lopussa meni vähän jahtaamisen puolelle, Johan Segermann toteaa.

Kampparit pääsi ampumaan rankkarin ottelun alkupuoliskolla rankkarin, josta he onnistuivat iskemään pallon maaliin. Hieman myöhemmin he menivät kahden maalin karkumatkalle. HIFK pääsi peliin mukaan ja ensimmäisen puoliajan lopulla onnistui kavennuksessa.

– Tänään ottelun ratkaisi maalipaikkojen tehokkuus. Tuollaisella jäällä ei hirveästi tule maalipaikkoja yleensäkään, niin niissä pitäisi olla tehokkaampia, Segermann tietää.

Toisen puoliajan alkuun HIFK pääsi tasoihin, mutta Kampparit saivat jälleen kuin varkain maalipaikan, josta he eivät epäonnistuneet. Helsinkiläisten lukuisat kulmalyönnit viime otteluissa tuottivat vihdoin tulosta, kun Aku Ojanen tälläsi pallon verkkoon.

Vuoron perään tehtiin vielä yhdet maalit, kunnes sitten Kampparit onnistui iskemään kaksi maalia vielä taululla ja taas kahden maalin karkumatkalle. Numeroita kaunisteltiin vielä lopussa, kun Aku Ojanen iski rankkarista lopputulokseksi 5-4.

Pelit jatkuvat heti joulun jälkeen Tapaninpäivänä, kun HIFK saa vierailulle Brahen kentälle Botnian.


HIFK vei maalirikkaan pelin Varkaudessa

HIFK:n vierailu Varkaudessa vuoden tauon jälkeen tuotti tulokseksi kaksi pistettä, kun WP-35 kaatui 7-6. Ottelu oli hyvin vaihteleva kokonaisuus, jossa vierailijoiden peli hyvästä alusta huolimatta oli lähes koko ajan hakemista.

– Omituisia tapahtumia sattui kentällä, meinattiin päästää se taas lipsahtamaan. Meillä on vähän sellainen syndrooma, että tehdään tästä vaikeampaa kuin tämä onkaan. Toisaalta, ollaan kasvettu nyt siihen, että pystytään voittamaan nämä tasaiseksi muodostuneet pelit, HIFK:n voittomaalista vastannut Aku Ojanen pohtii.

Helsinkiläiset johtivat ottelua parhaimmillaan kolmen maalin erolla, mutta kotijoukkue pääsi kuin varkain tekemään neljä seuraavaa osumaa. Punaisissa pelanneella kilpipaidoilla oli mahdollisuus 4-5-tilanteessa katkaista varkautelaisten nousu, kun Aku Ojanen pääsi ampumaan rankkaria.

– Voi olla, mutta turha sitä on spekuloida. Olisihan siitä maali pitänyt lyödä, Ojanen toteaa.

Ojanen harmittelee sitä, että joukkue ei onnistunut ratkaisemaan peliä johtaessa ottelua kolmen maalin erolla, vaan päästi WP-35:n mukaan vielä peliin.

– Olisi tuo ottelu pitänyt aikaisemmin jo ratkaista. Toisella puoliajalla päästiin 2-5-johtoon kahdessa minuutissa. Yleensä sen pitäisi riittää, mutta ei tänään, vaan piti kaivaa vielä uudestaan, Ojanen miettii.

Voitto lämmittää silti mieltä, vaikka se vaikeimman kautta tulikin. Yleisöön menevä ottelu siinä mielessä oli, kun pelissä nähtiin yhteensä 13 maalia. Valmentajille tällainen kamppailu yleisesti ottaen aiheuttaa kyllä sydämen tykytyksiä.

– Pelin olisi voinut olla helpompikin. Paikkoja oli ratkaista kamppailu aikaisemmin kuin nyt ratkaistiin, HIFK:n valmentaja Mikko Vainikka kommentoi.

Pelit jatkuvat heti sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Mikkeliin Kamppareiden vieraaksi. Ottelu Hännin kentällä alkaa kello 13.


HIFK Savon kiertueelle täysi pistepotti mielessä

Suomen Cupin finaalipaikan perjantaina varmistanut HIFK jatkaa Bandyliigan runkosarjaa viikonloppuna Savon kiertueella. Ensin bussin nokka suuntaa kohti Varkautta, jossa joukkue kohtaa nousijajoukkue WP-35:n.

Varkautelaisjoukkue on tällä kaudella onnistunut voittamaan vasta yhden ottelun, kun kauden toisessa ottelussa OLS kaatui numeroin 6-1. Muut kamppailut ovat olleet WP-35:n tappioita. Viimeisin tuli perjantaina Lappeenrannassa, kun Veiterä kukisti savolaiset numeroin 3-11.

Helppoa ottelua ei Varkaudessa ole luvassa, sillä aina HIFK:n vieraillessa nykyisin Joro-Huvilat Areena-nimeä kantavalla Kämärin kentällä, on kotijoukkue syttynyt pelaamaan. Vaikka WP-35 on sarjan häntäpäässä, ei heitä tule siltikään aliarvioida.

HIFK:n kausi on ollut nousujohteinen. Kauden ensimmäinen peli, kun vihdoin jäälle päästiin, päättyi toki Botnian voittoon, vaikka kenttätapahtumiin nähden tuo ottelu olisi pitänyt päättyä kilpipaidoille. Tämän jälkeen voittosarakkeeseen on tullut tasaiseen tahtiin merkintöjä ottelusta toiseen.

Savon kierros jatkuu sitten taas sunnuntaina Mikkeliin, jossa joukkue kohtaa Kampparit. Mikkeliläisiä vastaan pelattiin viime sunnuntaina tasainen kamppailu Brahen kentällä ja mustapaidat osoittivat olevansa vaarallinen joukkue, eikä syyttä ole tällä hetkellä sarjan kärkipäässä.

Mikäli HIFK meinaa täydet pisteet napata Mikkelistä mukaansa, on monen asian loksahdettava kohdalleen. Hännin kenttä on ollut paha paikka helsinkiläisille jo usean vuoden ajan eikä tämä vuosi varmasti tuo poikkeusta. Omalla pelillä on silti mahdollisuus napata kaksi pistettä matkaan.

Viikonlopun selkeä tavoite on ottaa mukaansa täydet neljä pistettä Savon kiertueelta. Tavoitteen onnistuminen vaatii joukkueelta hyvää ja uhrautuvaa pelaamista, jota on useammassakin ottelussa nähty. Myös tehokkuutta on löydyttävä, jotta maaleja syntyy. Viime pelissä akilleen kantapäänä oli kulmalyönnit, niihin kun on saatu lisää voimaa, auttaa se jo paljon ottelun ratkaisemiseen.

Varkaudessa kamppailu alkaa lauantaina kello 16 ja peli lähetetään Solidsportin kautta WP-35:n kanavalta.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK avasi Brakun kauden voitolla

HIFK otti tärkeän voiton Kamppareista 2-1-numeroin, kun joukkue pääsi vihdoin ja viimein kotikentälleen Brakulle pelaamaan. Ottelu oli hieman nihkeähkö. Sääolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, joka vaikutti peliin.

– Olosuhteet tekivät pelistä taas aika haastavan. Satoi pikkuisen lunta tuohon jäänpintaan ja pyrytti koko pelin, niin jääpallon hienoudet jäivät pois. Meni vähän taistelupeliksi. Pelin päällä oltiin, mutta maalinteko ei ihan onnistunut, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen summaa.

Kampparit antoi kovan vastuksen ja tiukka peli olisi voinut kääntyä myös toiseen suuntaan. HIFK osoitti kuitenkin, että se kykenee viemään pisteitä vähän huonommallakin pelillä. Positiivisena onnistujana ottelussa oli Santeri Laitinen, joka vastasi kamppailun molemmista helsinkiläismaaleista.

– Kerrankin sattui menemään, on ollut vähän ruuti märkää. Jos se nyt lähtisi siitä sitten. Hyvä, että voitettiin ja ne kaksi maalia riittivät voittoon. Puolustus pelasi kyllä erittäin hyvin tänään. Jos päästetään yksi maali tuollaista joukkuetta vastaan, pitää olla tyytyväinen, Santeri Laitinen pohtii.

Voitollaan Kamppareista, HIFK piti yhä elossa toiveet myös Suomen Cupin finaalipaikasta. Loppiaisena pelattavaan finaaliin pääsy vaatii vielä 19.12.2025 pelattavasta JPS-Botnia-ottelusta suotuisan tuloksen, jyväskyläläisten voiton, varmistaakseen finaalipaikan.

– Se on meille vain lisäbonus, ei me sitä Suomen Cupia olla hirveästi mietitty. Jos tulee pikkukannu-peli, olemme tyytyväisiä siihen, päävalmentaja toteaa.

HIFK:n kausi jatkuu ensi viikonloppuna, kun edessä on vieraskiertue. Ensin joukkue suuntaa lauantaina Varkauteen sarjanousija WP-35:n vieraaksi ja sunnuntaina vastaavasti edessä on kamppailu Mikkelin Kamppareita vastaan.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK-Bandy palaa Brakulle

HIFK-Bandy palaa Brakulle yhden evakko-ottelun jälkeen, kun vastaan asettuu Mikkelin Kampparit ottelussa, jossa panokset ovat tavallista suuremmat. Kyseessä ei ole ainoastaan tärkeä Bandyliigan kamppailu, vaan samalla ottelulla on Suomen Cupin arvo, mikä tuo peliin lisää latausta ja merkitystä.

HIFK lähtee otteluun tutun ja turvallisen kotikenttänsä tukemana. Brakun olosuhteet ja kotiyleisö ovat perinteisesti olleet punanutuille vahva valtti. Joukkue hakee ottelusta ennen kaikkea ehjää ja kurinalaista suoritusta. Sarjassa pisteet ovat äärimmäisen tärkeitä.

Kampparit saapuu Helsinkiin tunnetulla fyysisellä ja suoraviivaisella pelityylillään. Mikkeliläiset ovat joukkue, joka ei anna mitään ilmaiseksi ja pyrkii hyödyntämään vastaiskut sekä erikoistilanteet tehokkaasti.

Odotettavissa on tiukka ja intensiivinen kamppailu, jossa pienet yksityiskohdat nousevat ratkaisevaan rooliin. Kun jaossa ovat sekä Bandyliigan että Suomen Cupin pisteet, vaatii ottelu molemmilta joukkueilta täyden suorituksen alusta loppuun. HIFK-Bandy hakee Brakulta voittoa, joka palvelisi sekä sarjaa että cup-tavoitteita – kotiyleisön edessä ei jätetä mitään sattuman varaan.

Ottelu Kamppareita vastaan alkaa kello 13. Mikäli et pääse Brakulle kannustamaan, voit katsoa ottelun Solidsportista.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK haki harvinaisen voiton Kisapuistosta

HIFK taisteli Lappeenrannan Kisapuistosta maukkaan 5-4-voiton Veiterästä. Ottelun kulminaatiopiste nähtiin kotijoukkueen iskiessä 2-0-osuman ja vierailijoiden ottaessa hyvin ajoitetun aikalisän.

– Meillä aluksi jäi pitkät lyönnit vähän lyhyeksi ja Veiterä pääsi katkomaan siitä keskialueelta, ja kontraamaan niistä tehden pari maaliakin. Sitten ei enää jääty siihen keskelle ja saatiin itsekin paikkoja vastapuolen päätyyn, ja tehtiin niistä, Aku Ojanen pohtii.

Ojanen otti konkarina joukkueen tietyllä tavalla myös reppuselkään ja osoitti johtajuutta iskien tärkeisiin hetkiin kaksi maalia ja antaen yhden maaliin johtaneen syötön. Vaikka alku näytti heikolta, usko tekemiseen löytyi jo ensimmäisen, kulmasta tulleen osuman jälkeen.

– No joo, upposi ne paikat, mitä sai. Olisi pitänyt 6-4 siitä naulata, mutta pomppasi vähän pallo väärään suuntaan, enkä päässyt lyömään ihan haluamaltani paikalta, Ojanen toteaa vaatimattomasti.

HIFK on tämän syksyn aikana voittanut nyt molemmat viime kevään finaalijoukkueen ja suunta on siinä mielessä ollut oikeanlainen. Viime kevään välierävastustajan kaataminen, etenkin vieraissa tuntuu syystäkin hyvältä.

– Totta kai tämä on iso voitto joukkueelle, ei täältä Kisapuistosta näitä voittoja viime vuosina hirveästi haettu. Tietysti jokaiset pisteet tässä tasaisessa sarjassa on tosi tärkeitä, Ojanen pohtii.

Kahdesta edellisestä kamppailusta isot voitot ottanut HIFK jatkaa otteluita sunnuntaina, kun vastaan luistelee kotikentälle Mikkelin Kampparit. Pieni toivon kipinä on, että ottelu päästään ohjelman mukaisesti pelaamaan Brahen kentällä.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK hakee revanssia keväästä – Tomi Hauska kohtaa entisen seuransa

Jääpallon Bandyliiga jatkuu keskiviikkona, kun HIFK vierailee Lappeenrannassa. Vastassa on viime kevään välierävastustaja Veiterä. Helsinkiläiset lähtevät hakemaan idästä täyttä pistepottia ja hyvitystä viime kevään välieräsarjasta. Edessä on varmasti tiukka kamppailu joukkueiden välillä.

– Odotan tasaista ja vauhdikasta jääpallo-ottelua, jossa pienet asiat ratkaisevat voittajan. Tietysti, jos olosuhteet vaikuttavat ottelun kulkuun, tulee se vaikuttamaan molempien peliin ja taktiikkaan. Mutta jos keli ei näyttele roolia, niin varmasti luvassa on laadukas kamppailu pisteistä, Veiterästä kesällä HIFK:n riveihin siirtynyt Tomi Hauska pohtii.

Hauskalle, ottelu on totta kai kamppailu muiden joukossa, mutta tietynlaisia tuntemuksia kamppailu herättää, sillä mies pelasi useamman vuoden lappeenrantalaisjoukkueessa ja koti hänellä on yhä tuossa Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa.

– Logistisesti tietysti minulle helpoin vieraspeli. Muuten tietysti vähän spesiaalimpi peli muihin verrattuna, mutta toisaalta tässä tilanteessa olen ollut jo aiemmin, niin sinänsä peli muiden joukossa, Hauska miettii.

Veiterän riveissä on jo vuosien ajan ollut yksi mies, joka on tehnyt vastustajan päässä tuhojaan. Reilu vuosikymmen sitten myös HIFK:n riveissä mestaruuksia voittanut Janne Hauska. Hän on myös Tomin veli, joka sinällään tuo myös oman lisämausteensa otteluun.

– Janne on yksi kautta-aikojen parhaista hyökkääjistä Bandyliigassa. Hän osaa hakea hyvin paikkaa ja viimeistelee hyvin ja monipuolisesti. Tekee myös aina kaikkensa joukkueensa eteen. Mutta Jannen, kuten monen muunkin, osalta on vain oltava hereillä ja otettava tila ja aika pois, Hauska tietää.

– ⁠Totta kai pieni ekstra boosti tulee aina, kun pelaa kavereita tai veljeään vastaan. Mutta kuten aiemmin totesin, niin tilanne ei ole uusi. Varmasti kaikilla on halu näyttää, missä mennään ja kuka on paras.

Ison päänahkan sunnuntaina ottanut HIFK lähtee hakemaan jatkoa orastavalle voittoputkelleen kauden neljännestä kamppailusta. Kumpi joukkueista on sitten vahvemmassa tikissä, jää nähtäväksi keskiviikkona kello 19 Lappeenrannan Kisapuistossa alkavassa ottelussa.


HIFK nappasi tärkeät pisteet JPS:n kustannuksella

Kauden ensimmäinen kotiottelu päättyi HIFK:n voittoon JPS:stä numeroin 4-2. Ottelun ratkaisijaksi nousi ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Lauri Kivenjuuri, joka iski voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman.

– Aika sateinen keli oli. Yllättävän pitkään pystyttiin pelaamaan jäätä pitkin molemmilla puoliajoilla, se oli ihan positiivista, kun ei tarvinnut koko peliä pitkää lätkiä. Kyllä se sitten loppua kohden meni sinne suuntaan, Kivenjuuri totesi.

HIFK pelasi ennakkoluulottomasti ja erittäin vahvasti yhtä suurinta mestarisuosikkia vastaan. Joukkue osoitti, että JPS:n pystyy tällä kaudella haastamaan mestaruustaistelussa, vaikka yhden ottelun perusteella on vaikea johtopäätöksiä vetää.

– JPS on hyvin syöttelevä ja liikkuva joukkue. Siellä pitää omassa päässä olla todella tarkkana, koska heillä pallo vaihtaa hyvin pian omistajaa. JPS on hyvin nopea joukkue, Kivenjuuri analysoi.

Ottelun merkitys oli isompi kuin pelkkä runkosarjan ottelu, sillä kamppailussa pelattiin myös Suomen Cupin pisteistä. Voitto JPS:stä avasi HIFK:lle mahdollisuuden olla mukana taistelemassa edelleen finaalipaikasta Cupissa.

– Emme ole joukkueena Suomen Cupia mietitty oikeastaan yhtään, koska se meni munilleen jo alkukaudesta jäiden takia. Se elää siellä taustalla omaa elämäänsä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kertoi.

Vaikka Suomen Cupia ei ole mietitty, iloittaisiin HIFK:ssa silti finaalipaikasta, koska se toisi yhden lisäottelun kalenteriin ja vielä kovatasoista vastustajaa vastaan.

HIFK:n kausi jatkuu keskiviikkona, kun joukkue matkustaa Lappeenrantaan Veiterän vieraaksi.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


Kauden ensimmäinen kotiottelu Ogelissa

HIFK kohtaa kauden ensimmäisessä kotiottelussaan JPS:n. Helsinkiläisjoukkueen kausi on käynnistynyt kahdella vierasottelulla, joista Botniaa vastaan tuloksena oli tappio, kun taas tulevassa MM-kisakaupungissa vierailu Narukerää vastaan tuotti voiton.

Sunnuntain kohtaaminen on HIFK:lle juuri oikea tason mittaus, kun vastassa on hallitseva Suomen mestari ja myös kuluvaan kauteen suurimpana ennakkosuosikkina lähtenyt JPS. Jyväskyläläisten kausi on lähtenyt käyntiin kahdella voitolla, kun matkan varrella ovat kaatuneet niin Narukerä kuin WP-35.

Poikkeuksellisesti Oulunkylässä pelattava ottelu on samalla myös joukkueiden keskinäinen kamppailu Suomen Cupissa. Voitto tietäisi HIFK:lle Cup-unelman säilymistä, mutta tappiolla finaalipaikka olisi jo menetetty.

Edessä on mielenkiintoinen kamppailu joukkueiden kesken, jos palataan viime kauteen, olivat kamppailut ensimmäistä kohtaamista lukuun ottamatta hyvin tasaisia vääntöjä. Nyt joukkueet lähtevät tähän otteluun samanlaisista lähtökohdista, kun molemmilla joukkueilla takana on vain kaksi ottelua.

Ottelun ratkaisee se, kummalla joukkueella paketti pysyy paremmin kasassa ja kumpi on nälkäisempi ottamaan ottelusta pisteet mukaansa. Peli alkaa Oulunkylässä sunnuntaina kello 13. Tule paikalle kannustamaan HIFK voittoon. Mikäli et pysty tulemaan paikan päälle, katso ottelu Solidsportista.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportsphotos


HIFK haki voiton Porista

HIFK:n kauden toinen ottelu päättyi Porissa Narukerän vieraana 3-1-voittoon. Ottelu oli tasaista vääntöä, jossa vierailijat olivat pikkuisen niskan päällä. Voittomaalista vastasi helsinkiläisten Tomi Hauska. Vierasjoukkueen siirryttyä johtoon, ei voittajasta oikeastaan ollut epäselvyyttä.

– Hyvä peli oli mielestäni, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, kun jää oli hyvässä kunnossa, saatiin pelattua jäätä pitkin ja peli oli meidän hallussamme. Onneksi saatiin tehtyä tarvittavat maalit tuossa. Loppu meni sitten ei niin hyvännäköiseksi jääpalloksi, mutta sekin johtui kelistä, Hauska kertoo.

Ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi tasatilanteessa 1-1. Narukerä aloitti maalinteon, mutta vähän ajan päästä HIFK tuli tasoihin. Toisen puoliajan alussa vieraat iskivät sitten johtomaalin ja hetkeä myöhemmin kulmasta tullut kolmas osuma oli sitten niitti kotijoukkueelle eikä aikalisäkään saanut heitä takaisin peliin.

– Meillä oli parempi liike ja hyödynnettiin maalipaikat. Ei vastustaja kauheasti kulmien lisäksi saanut maalipaikkoja. Kokonaisuudessaan sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan olimme parempia, Hauska pohtii.

Sunnuntaina Porissa, tulevalla MM-areenalla pelattu ottelu oli helsinkiläisille vasta kauden toinen peli. Perjantaina kauden ensimmäinen päättyi tappioon ja tuo peli päästiin nollaamaan heti seuraavalla kamppailulla. Henkiseltä kantilta voitto oli joukkueelle tärkeä.

– Tuolla on kopissa valtava määrä jätkiä, joilla on halu menestyä tällä kaudella, ja meille on tullut pari hyvää vahvistusta, kokeneita pelimiehiä. Me tiedämme, kuinka hyvin meidän nuoret kundimme ovat kehittyneet. Halusimme mahdollisimman nopeasti saada avattua ja parempi se on ajoissa avata, niin ei lopussa tule kiire, HIFK:n valmentaja Harri Hiukka toteaa.

Joukkueen pelit jatkuvat taas perjantaina, kun edessä on kotiavaus Brahen kentällä. Tuolloin vastaan luistelee Ruotsista takaisin Suomeen tulleen Jari Hyttisen valmentama Akilles. Peli alkaa kello 19.


Hyvä hallinta ei riittänyt Oulunkylässä – Tappio tuloksena Botnian vieraana

Kauden ensimmäinen kamppailu päättyi tappioon Oulunkylässä Botnian vieraan 2-5. Ottelu oli hyvin HIFK:n käsissä, mutta musta minuutti toisella puoliajalla käänsi pelin kotijoukkueen hyväksi ja lopputuloksena tappio.

– Tietysti tappio, sitä ei missään nimessä lähdetty hakemaan ja se harmittaa. Ensimmäiset 60 minuuttia olimme pelillisesti ihan ok ja hallittiin peliä. Botnia heitti siitä pitkän ja sai sillä pari tilannetta, ja helpohkoa pomppumaalia, HIFK-kippari Pyry Kunnas summaa.

Ottelun hallinta oli läpi kamppailun vierailijoiden hallussa ja pitkään näytti siltä, että voitto lähtee Brahen kentän suuntaan, hätäpäivää ei näyttänyt olevan, kunnes sitten vasta toisen puoliajan loppupuolella, kun joukkue joutui tappioasemaan.

– Olimme vain maalin johdossa siinä tilanteessa ja ne maalit yleensä aika paljon muuttavat sitä pelin kulkua. Kun vastustaja saa maalin, saavat he siitä energiapiikin ja me emme taas pystyneet siihen vastaamaan, Kunnas pohtii.

Ennen kuin Botnia pääsi iskemään nopeat osumansa, oli Tomi Hauskalla paikka viedä vieraat kahden maalin karkumatkalle. Kun näin ei tapahtunut ja Botnia onnistui toisessa päässä, käänsi se ottelun kulkua. Tappio tietysti aina harmittaa, mutta silti pelissä oli tappiosta huolimatta paljon hyvää.

– Ei tuolla kopissa allapäin olla. Totta kai tappio harmittaa aina, se on ihan selvä, mutta ei tässä päätä pensaaseen todellakaan laiteta. Se on tämän homman suola, että sunnuntaina päästään taas pelaamaan, Kunnas sanoo.

Vaikka tappio tuli tästä ensimmäisestä ottelusta ja teki myös Suomen Cupin osalta tilanteen kinkkisemmäksi, on silti kausi vasta nuori ja ensimmäinen peli vasta pelattu. Sunnuntaina HIFK pääsee hakemaan jälleen kauden avausvoittoa, kun vastassa on Porissa Narukerä.

Kuva: Joni Hildén