HIFK kärsi tappion Jyväskylässä – "Jalat jäi bussiin"

Lauantainen vierailu Jyväskylässä päättyi HIFK:n osalta tappioon numeroin 2-12. Avausmaalista huolimatta joukkue ei saanut peliä oikein missään vaiheessa kunnolla toimimaan, kun taas JPS onnistui miltei jokaisesta paikastaan.

– Aika hurjat lukemat tuli. Tämä oli ohi peli kaikilta osin. Itse teimme pelaamisestamme todella vaikeata ja kaveri pelasi todella hyvin, niin tulos oli tämä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kiteytti.

Joukkueen pelistä näki sen, että peli ei oikein lähtenyt käyntiin. Pallo ei meinannut pysyä lavassa ja varsinkin jyväskyläläisten ensimmäisten maalien osalta HIFK:n virheillä oli suuri osuus siihen, että he pääsivät johtoon.

– Ei meidän oma pelimme lähtenyt käyntiin ollenkaan. Jalat saattoivat jäädä myös bussiin, Laitinen myönsi.

HIFK pääsee nollaamaan ottelun hyvin pian, sillä joukkueen pelit jatkuvat jo sunnuntaina Oulussa. Laitinen uskoo, että se on hyvä asia, kun joukkueen ei tarvitse seuraavaa peliä odottamaan kovin pitkään.

– Huomenna meillä on uusi mahdollisuus. Se on hyvä juttu, että päästään heti nollaamaan tämä pois. Uutta matoa koukkuun, Laitinen totesi.

HIFK:n ja OLS:in välinen kamppailu alkaa Oulussa sunnuntaina kello 13.


HIFK pistejahtiin Jyväskylään ja Ouluun

Viikonloppuna HIFK lähtee kauden pisimmälle pelimatkalle, kun ensin lauantaina joukkue kohtaa Jyväskylässä JPS:n ja sunnuntaina vuorossa on Bandyliigan pohjoisimman joukkueen OLS:n kohtaaminen Oulun Raksilassa.

– Tämä pelireissu tulee sopivaan väliin nyt, kun Oulussakaan ei näyttäisi olevan vielä pääkallopakkasia, HIFK:n Aku Ojanen toteaa.

Viikonlopun aikana luvassa on runsaasti bussissa istumista, sillä kilometrejä viikonlopun aikana kertyy hieman yli 1 200 kilometriä. Ajallisesti bussissa istumista on luvassa ainakin 12 tunnin verran. Istumalihakset ovat kaikilla kovilla.

– Pitkälle viikonloppureissulle on keksittävä jotain tekemistä bussimatkoille, mutta eiköhän tämäkin takapenkin korttiringissä järjesty, Ojanen arvelee.

Maalinteon tehokkuutta kaivataan

Kolmen ottelun jälkeen HIFK on sarjataulukossa viidentenä. Pisteitä on kertynyt neljä kappaletta, jotka ovat tullee yhdestä voitosta ja kahdesta tasapelistä. Tappioita ei ole vielä joukkue kärsinyt. Ojasella on selkeä näkemys siitä, mitä joukkue lähtee viikonlopulta tavoittelemaan.

– Yritetään tietysti jatkaa tappiotonta linjaa edelleen. Ratkaisevassa osassa tulee olemaan korkea työmoraali, ehjä puolustuspeli ja maalinteon tehokkuus, Ojanen pohtii.

Maaleja HIFK on kolmeen otteluun onnistunut tekemään 11, kun samalla päästettyjen maalien sarakkeessa on kymmenen osumaa. Maalipaikkoja on ollut alkukauden otteluissa enemmän, joiden käyttämiseen Ojanen toivoo tehokkuutta.

– Alkukauden peleissä olemme jopa vähän tuhlailleet maalipaikkoja, mutta pyritään parantamaan tätä tulevana viikonloppuna, Ojanen lupaa.

Ottelu JPS:ää vastaan pelataan lauantaina Jyväskylässä kello 15 alkaen ja sunnuntaina vuorostaan Oulussa pelattava ottelu OLS:ää vastaan alkaa kello 13. Jyväskylän ottelua voi seurata JPS:n YouTuben kanavalta ja OLS:in pelin puolestaan näkee Jarmo Snellman HD Bandy-kanavalta.


HIFK nousi jälleen tasoihin Veiterää vastaan – Niittylä teki maalin

HIFK tasasi pisteet jälleen Veiterän kanssa 3-3-tasapelillä. Ottelu noudatti miltei samanlaista kaavaa kuin kauden ensimmäinen ottelukin. Helsinkiläiset menivät alussa johtoon ja Veiterä otti sitten kuskin paikkaa sen jälkeen, kunnes sitten HIFK nousi taas uudelleen.

– Hieman hapuilevaa peliä kummaltakin joukkueelta. Kumpikaan ei ole vielä montaa kertaa päässyt treenaamaan hyvällä jäällä ja se näkyy pelinrakentelussa, HIFK-kapteeni Tommi Niittylä kertoo.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo pelin viidennellä minuutilla, kun HIFK sai rangaistuslaukauksen. Aku Ojanen asettui sitä antamaan eikä erehtynyt, vaan pisti pallon verkkoon. Tauolle mentiin HIFK:n johtaessa peliä, mutta toisella puoliajalla sitten Veiterä sai juonesta kiinni.

– Veiterä pääsi hieman varkain johtoon toisella puoliajalla, mutta lopussa tehtiin kova duuni tasapelin eteen. Tuntui, että kaksikin pistettä olisi ollut tarjolla ja siitä jäi hieman hampaan koloon, mutta nousuun olemme tyytyväisiä, Niittylä pohtii.

Veiterä johti ottelua parhaimmillaan 3-1, mutta Niittylä aloitti kotijoukkueen nousun 73 minuutilla kaventamalla pelin numeroihin 2-3.

– Heitettiin painepalloa Veiterän maalin eteen, josta pallo jäi pomppimaan ja lopulta päätyi mulle hyvään vetopaikkaan. Siitä vedin maalia päin, kädet kohti taivasta ja pallo keskelle, Niittylä kertaa osumaansa.

Niittylä nimeä ei kovin usein näe maalintekijätilastoissa. Edellisestä maalista on ehtinyt kulumaan jo tovin verran eikä mies itsekään muista, milloin olisi maalin viimeksi tehnyt.

– Nyt en ihan varmaksi pysty sanomaan, mutta mahdollisesti toissa kaudella, Niittylä miettii.

Edellisen kerran HIFK-kapteeni on maalin tehnyt tosiaan kaudella 2022-2023, tarkalleen ottaen Tapaninpäivän derbyssä Botniaa vastaan, jolloin Niittylä teki ottelun avausmaalin. Samalla kaudella hän teki myös toisen maalin, joka meni Kamppareiden verkkoon.

Sunnuntaina HIFK:n tasoitusmaalista vastasi Aku Ojanen, jolle ottelusta merkkautettiin tehot 2+0. Helsinkiläisten urakka jatkuu viikon päästä lauantaina, jolloin joukkue kohtaa sarjassa toiseksi nousseen JPS:n Jyväskylässä.


Kotipelit jatkuvat Brakulla – Sunnuntaina vastassa Veiterä

Jääpallon Bandyliiga jatkuu lauantaina Helsingissä, kun HIFK kohtaa kotikentällään Lappeenrannan Veiterän. Ottelusta on odotettavissa trilleriä, sillä joukkueiden kohtaamisessa kauden alussa pisteet tasattiin.

– Hauska päästä pelaamaan taas kotikentälle. Hyvä matsi on tiedossa, Patrik Huber toteaa.

Lappeenrantalaisten kausi on ollut ennen tätä viikonloppua kahden tasapelin sävyttämä, ensin tasapeli kotona HIFK:n kanssa ja sitten toinen tasapeli JPS:ää vastaan. Kauden avausvoiton Veiterä otti lauantaina Brahen kentällä kaatamalla Botnian.

HIFK on pelannut tällä kaudella vasta kaksi ottelua, joista toinen päättyi kotikentällä voittoon OLS:ia vastaan. Sunnuntain kohtaamisessa Veiterälle ei saa antaa kovin paljon tilaa, jos voittoa halutaan lähteä hakemaan.

– Ratkaisun avaimet tulevat olemaan tiivis puolustus ja tehokkuus maalinteossa. Meidän on tehtävä enemmän maaleja kuin päästämme, Huber pohtii.

Tällä kertaa keli on todennäköisesti hieman erilainen kuin kauden avausottelussa, jossa vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Sääennusteen mukaan silloin, kun ottelu on käynnissä, ei pitäisi sateita olla luvassa.

Ottelu Brahen kentällä alkaa sunnuntaina 1. joulukuuta kello 13. Kaikki sankoin joukoin Brakulle seuraamaan jääpallotrilleriä.


HIFK nappasi voiton kotiavauksesta – Lauri Kivenjuurelle uran ensimmäinen maali

HIFK kaatoi kotiavauksessaan OLS:n 4-3. Helsinkiläiset saivat otteluun huonon lähdön, kun vierailijat menivät jo reilun minuutin jälkeen 0-1-johtoon. Taisteluilmettä kuitenkin punapaidoilta löytyi ja Pyry-Peetri Piironen tasoitti 13 minuutilla pelin.

– Harjoittelemaan ei olla päästy hyvissä oloissa vielä kertaakaan, niin pikkuisen se näkyi myös pelissä. Syötöt eivät osuneet kohdilleen ja rytmi vähän hakusessa. Pääasia on kaksi tärkeää pistettä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen toteaa.

Kun maalisarakkeesta nolla oli saatu rikottua, tuli lisää osumia. Iiro Väkiparta vei isännät johtoon 27 minuutilla ja uransa ensimmäisestä maalista Bandyliigassa vastasi Lauri Kivenjuuri. Ottelun voittomaaliksi jääneen osuman teki Ilia Sokolov.

– Eihän sitä parempaa paikkaa olisi voinut olla, missä maalin tekee kuin kotiyleisön edessä. Kyllä se hyvältä tuntui, Kivenjuuri fiilistelee.

Kivenjuurelle ottelu ei ollut ensimmäinen kotipeli HIFK:n paidassa, sillä hän on aiemminkin pelannut Brahen kentällä HIFK:n väreissä. Siitä huolimatta pelaaminen kotikentällä nostaa miehen fiiliksen korkealle.

– Kyllä se sytyttävää on, kun fanit mylvivät ja muutenkin tämä Brahen kenttä on tällainen sytyttävä kaupunkiympäristö, Kivenjuuri miettii.

HIFK:n seuraava ottelu on sunnuntaina 1. joulukuuta. Tuolloin Brahen kentälle vastaan luistelee hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan Veiterä.


OLS vieraaksi HIFK:n kotiavaukseen "Tiukka matsi tulee varmasti"

Sunnuntaina edessä on HIFK:n kotiavaus, kun vierailijoita saapuu kaukaa pohjoisesta saakka. Bandyliigan yksi menestyneimmistä seuroista, OLS tulee mittamaan helsinkiläisten tämän hetken tason.

– Innokkain mielin kohti ensimmäistä kotimatsia! Kelikin näyttäisi tarjoavan viime viikonloppua paremmat edellytykset vauhdikkaalle jääpallolle, Ilari Nikula fiilistelee.

HIFK on pelannut tällä kaudella vasta yhden ottelun, kun oululaisille sunnuntain kamppailu tulee olemaan jo neljäs. Viime viikonloppuna OLS koki tappion sekä Akillekselle että Botnialle. Helsinkiin OLS tulee Porin kautta.

– Tiukka matsi tulee varmasti. OLS esitti hyviä otteita Suomen Cupissa, Nikula pohtii.

Nikula uskoo, että ratkaisevia tekijöitä sunnuntain kamppailussa ovat pelinopeus, aktiivisuus ja tahtotila. Myös sillä, kuinka tehokas joukkue on maalintekotilanteissa, on suuri merkitys ottelun lopputuloksen kannalta.

– Hyökkäyspelissä pitää laittaa kulmalyönneistä palloa maaliin ja puolustuspelissä pitää puolustaa tiiviisti joukkueena, Nikula kiteyttää voiton tarvittavat avaimet.

Ottelu OLS:ia vastaan alkaa Brahen kentällä kello 13. Paikan päällä bandy on parasta, mutta jos jostain syystä et paikalle pääse, voit seurata ottelua VEO Liven kautta.


HIFK:lta huima nousu myrskyisässä Kisapuistossa

Kauden avausottelu Lappeenrannassa HIFK:n ja Veiterän välillä päättyi myrkyisissä olosuhteissa tasapeliin 4-4. Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun Aku Ojanen vei vierasjoukkueen johtoon. HIFK:n johtoa kesti aina puoliajan loppupuolelle saakka, jolloin kotijoukkue onnistui tasoittamaan pelin.

– Ei tuota oikein voi jääpalloksi sanoa, on enemmän tuollaista vesipalloa, varsinkin tuossa lopussa lähti sää ihan käsistä, Iiro Väkiparta toteaa.

Vesisade kiusasi miltei läpi ottelun ja jää oli veden täyttämä, joka näkyi myös siinä, kuinka pallo liikkui kentällä. Toisen puoliajan alkuun vesisade oli hivenen hellittänyt ja kentällä ei ollut niin paljon vettä kuin ensimmäisellä puoliajalla.

Toisen puoliajan alku oli HIFK:n hallintaa, mutta Veiterän otettua aikalisän he saivat muutaman paikan, joista onnistuivat tekemään maalit. Suurimmillaan lappeenrantalaiset johtivat 4-1, kunnes viimeisellä kymmenellä minuutilla vieraat päättivät toteuttaa nousun, joka jää varmasti mieleen. Samaan aikaan, kun valkopaitaiset pistivät hyrskyn myrskyn, repesi taivas infernaaliseen sateeseen.

– Tuo oli aivan karsea keli, ihan kuin olisi uimahallissa ollut. Tällaista tämä on kun pelataan ulkona.

Väkiparta nousi lopulta ottelun sankariksi, kun hän vastasi tasoitusmaalista. HIFK:n nousu alkoi aikalisän jälkeen, kun ensin Ojanen iskee rankkarista maalin ja sitten Ilia Sokolovin huikea suoritus 4-3-kavennuksessa. Viimeinen tasoittava niitti tuli ottelun lisäajalla.

– Pistettiin aikalisällä helvetinmoinen henki päälle ja päätettiin, että hoidetaan tämä. Heti tuli rankkari, josta saatiin maali. Sen jälkeen Ili kävi painamassa 4-3 ja lopussa saatiin hieno syöttö läpi, ja se oli sitten siinä. Comeback completet, Väkiparta fiilistelee.

HIFK sai heti kauden alkuun pistetilinsä avattua. Seuraava ottelu on viikon päästä sunnuntaina, jolloin Brahen kentälle vastaan tulee OLS Oulusta.


HIFK haastamaan hallitsevaa Suomen mestaria – "Kyllä se varmasti lisälatausta tuo"

Bandyliiga käynnistyy HIFK:n osalta vierasottelulla Lappeenrannasta. Vastaan luistelee hallitseva Suomen mestari Veiterä, joka on lukeutunut viime vuosina Bandyliigan menestyneimpiin joukkueisiin.

– Kyllä se varmasti lisälatausta tuo, Juuso Partanen myöntää.

Veiterää vastaan pelatut ottelut ovat olleet viime vuosina tiukkoja, vaikka ne ovat useimmiten päättyneet lappeenrantalaisten voittoon. Tiukkaa ottelua odotetaan myös tänä vuonna, kun joukkueet jäälle luistelevat Lappeenrannan Kisapuistossa.

– Pelistä tulee varmasti tiukka ja siinä on iso lataus. Lähdetään hakemaan hyvää starttia kauteen laadukkaalla pelillä ja voitolla, Partanen toteaa.

Kauteen valmistautuminen on sujunut tuttuun tyyliin helsinkiläisjoukkueelta. Kaukalot ovat tulleet taas tutuiksi, kuten niin monena vuotena aiemminkin. Leiritys Ruotsin Katrineholmissa ja sitten vielä viime viikonlopun Suomen Cup. Joukkueella on kova hinku päästä taas pelaamaan.

– Odottavalla ja tietenkin hyvällä fiiliksellä lähdetään kauteen, kun pääsee taas kunnon pelien pariin, pitkän harjoituskauden jälkeen, Partanen fiilistelee.

HIFK:n tavoite ottelussa on tietenkin voittaminen, koska mitään muuta ei pelistä voi lähteä hakemaan. Partanen uskoo, että voitto Veiterästä on myös mahdollinen.

– Uskon, että laadukas ja tiivis puolustus on isossa osassa ottelun voittamisen kannalta, varsinkin nyt kauden alussa, kun pelituntumaa on vähän, Partanen pohtii.

HIFK:n ja Veiterän kohtaaminen Kisapuistossa alkaa lauantaina 16. marraskuuta kello 16. Ottelua voi seurata HIFK:n VEO Livestä.


Voittotili ei auennut Suomen Cupissa

Suomen Cupin kolmas ja samalla viimeinen ottelu päättyi HIFK:n 2-4-tappioon Akillesta vastaan. Porvoolaiset saivat otteluun hyvän alun ja onnistuivat avausmaalissa. HIFK tuli tasoihin puoliajan loppupuoliskolla, mutta iloa ei kestänyt kauan, kun vihreäpaitainen jäi taas vapaaksi vieden Akilleksen taas johtoon.

– Monelta osin ottelu oli hyvä, olimme joillain osa-alueilla jopa parempia kuin Akilles, mutta he ovat rutinoitunut joukkue ja tekivät paikoistaan maaleja, HIFK:n tasoituksen tehnyt Patrik Huber toteaa.

Toisella puoliajalla HIFK pääsi vielä tasoihin, mutta lopulta Akilles onnistui vielä maalinteossa kahdesti eikä valkopaitaiset enää saaneet porvoolaisia kiinni. Huberilla on selkeä näkemys siihen, miksi Akilles oli tänään parempi.

– Me tehtiin helppoja virheitä, joista Akilles pääsi rankaisemaan.

Kokonaisuutena viimeinen ottelu oli HIFK:lle turnauksen paras kamppailu, joka antaa uskoa siihen, että oikealla tiellä ollaan. Vaikka Cupista käteen jäi luu, on katseet jo tiiviisti suunnattu viikon päästä alkavaan sarjakauteen. HIFK avaa kautensa 16.11 Lappeenrannassa Veiterän vieraana.


Sumu riesana Suomen Cupissa "Viittä metriä pidemmälle ei nähnyt"

HIFK ja Kampparit kohtasivat tasaisessa ottelussa sumuisella Porin tekojääradalla. Ottelussa pisteet tasattiin tuloksella 1-1. Jännitystä peli tarjosi toki, mutta paikan päällä olleille katsomiskokemus oli hyvin pienehkö, sillä sumuiselta kentältä oli vaikea erottaa pelaajia.

– Olimme koko ajan siinä pelin päällä. Sääolosuhteet olivat vähän sellaiset, että ei oikein meinannut eteensä nähdä. Oltiin kuitenkin koko ajan kaveria parempia, mutta päästettiin heidät sitten rinnalle, HIFK:n maalin tehnyt Juuso Partanen toteaa.

Peliolosuhteet olivat lauantaisella Porin tekojääradalla hyvin mielenkiintoiset. Jää oli hyvässä kunnossa ja sää oli noin muuten erittäin hyvä, mutta ongelman tuotti kentän päälle kasaantunut sumu, jonka vuoksi otteluita jouduttiin myös siirtämään.

– Ei ole kyllä aikaisemmin tuollaisia olosuhteita ollut. Kokemus se oli, mutta toivottavasti ei tule uudestaan, Partanen sanoo.

– Eteen näki viisi metriä, mutta ei kyllä sen enempää eikä alaspäin eikä ylöskään nähnyt mitään, pelkästään siihen eteen.

Sumu aiheutti omat ongelmansa otteluun, mutta myös maaliteko oli hieman hakusessa. Kulmalyöntejä tuli useita, mutta viimeistely ontui. Myös yksi rankkari vihellettiin, joka meni ohi. Lopulta pisteet tasattiin ja Cupin sääntöjenmukaisesti ammuttiin rankkarit, joista palkintona oli extrapiste, josta on hyötyä mahdollisissa tasatilanteissa lohkovaiheen päättyessä.

HIFK:n pelit jatkuvat sunnuntaina varhain aamulla kello 8, kun vastaan tulee Akilles. Porvoolaiset joutuvat vielä tänään urakoimaan illalla, kun heiltä siirtyi aamupäivältä kamppailu alkamaan kello 20:30. Tuolla ottelulla on iso merkitys myös siihen, onko sunnuntain ottelulla mitään merkitystä jatkon kannalta. Tasapeli Akilleksen ja JPS:n kesken jättäisi tilanteen vielä avoimeksi.


Suomen Cupin avausottelusta tappio

HIFK avasi Suomen Cupin Porissa JPS:ää vastaan tappiolla 2-5. Ensimmäisellä puoliajalla valkoisiin sonnustautunut helsinkiläisjoukkue oli enemmän puolustusasemissa, kun JPS otti kuskin paikan.

– Alku oli vaikea, olimme vähän jalat huonona eikä oltu niin hyvin pelipäällä, mitä vastustaja oli siihen alkuun. Sitten kyllä parannettiin ja päästiin mukaan, Pyry Kunnas toteaa.

Ison jään kokemus on HIFK:lla ollut vähäistä, joka näkyi myös joukkueen otteissa ja siinä, että heti alkuun ei löytynyt kunnollista otetta peliin. Puolustustaistelua oli kilpipaidoilta, mutta pelitilanne maaleja ensimmäisellä puoliajalla ei nähty kuin yksi, sillä kaksi JPS:n maaleista tuli rankkareilla.

– Kyllä se oli enemmän puolustustaistelua ja se jakautui sillä tavalla, että alussa olimme vielä enemmän takajaloilla, mutta loppua kohden saatiin enemmän liikettä siihen hommaan, Kunnas miettii.

Ensimmäinen puoliaika päättyi jyväskyläläisille 3-1. HIFK:n ainoan maalin teki Ilia Sokolov. Toisella puoliajalla ihan alkuun Aku Ojanen onnistui kaventamaan jo maalin päähän, mutta lopulta sitten JPS meni menojaan tehden vielä kaksi maalia. Peli-ilme oli kuitenkin toisella puoliajalla jo parempi kuin ensimmäisellä.

– Isosti muutosta saatiin sillä, kun saimme lisää liikettä siihen hommaan. Ei se auta, jos liikettä ei ole, niin kyllä peli jää silloin aika vajaaksi, Kunnas tietää.

Vaikka ensimmäinen ottelu päättyi tappioon, niin HIFK:n joukkueessa ei lannistuta. Katseet on käännetty jo tulevaan ja seuraava ottelu onkin jo vajaan vuorokauden päästä, mutta vastaan kello 14 luistelee Mikkelin Kampparit.


HIFK tavoittelemaan Suomen Cupista kirkkainta

Kauden ensimmäinen virallinen ottelu on edessä, kun HIFK kohtaa perjantaina 8. marraskuuta kello 17 alkavassa Suomen Cupin ottelussa JPS:n. Porin Basso Areenalla pelattava ottelu on ensimmäinen ison kentän peli sitten Ruotsin leirin.

– On tässä ollut aika pitkä syksy, kun jääpalloilijana joutuu tuolla kaukalossa treenaamaan, niin on hyvä fiilis päästä isolle jäälle pelaamaan, Pyry-Peetri Piironen toteaa.

HIFK leireili lokakuun alussa Ruotsin Katrineholmissa, jossa halliolosuhteissa isolla kentällä pelattiin kolme ottelua ja siihen päälle vielä muutama puolentoista tunnin jääharjoitus. Tuosta rupeamasta on ollut apua joukkueen valmistautuessa Suomen Cupiin.

– Se leiri on arvokas tapahtuma meille aina kauden alkuun, mutta kyllä se on aina vähän tässä vaiheessa kautta enemmän tai vähemmän hakemista, Piironen pohtii.

Tämän päivän vastustajana on JPS, joka oli jaetulla kolmannella sijalla viime kauden päätteeksi. Jyväskylässä on pidemmän aikaa tehty hyvää työtä ja joukkue on keikkunut kärkipaikoilla. Odotettavissa on nyt myös kovatasoinen joukkue vastaan.

– Kai sieltä ihan hyvällä jalalla oleva joukkue tulee vastaan. En ihan hirveästi tiedä, kun heillä on ilmeisesti aika paljon vaihtunut joukkue viime kaudesta. Varmaan se heidän oma peli-identiteettinsä, mikä siellä Jyväskylässä on ollut, tulee näkymään kauden alusta asti, Piironen arvelee.

Viikonlopun aikana vastassa JPS:n lisäksi ovat ainakin Kampparit ja Akilles. Joukkue lähtee Suomen Cupiin selvin tavoittein.

– Lähdetään voittamaan jokaista peliä, Piironen paaluttaa.

Suomen Cupin otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Satakunnan kansan sivuilta.


HIFK murskasi Tjust Bandyn – Arttu Väkiparta leirityksen tehokkain

HIFK nappasi Ruotsin leirin viimeisessä ottelussa suvereenin 16-1- voiton Tjust Bandysta Kronfågel Isarenalla. Ottelun sankareiksi nousivat juniori-ikäiset pelaajat Arttu Väkiparta kuudella maalilla ja yhdellä syötöllä sekä Lauri Kivenjuuri iski neljä maalia.

– Alusta lähtien peli lähti hyvin käyntiin. Oli hyvä ottelu kaikin puolin, Väkiparta totesi.

HIFK aloitti maalinteon jo ensimmäisellä puoliajalla. Hyvin pian helsinkiläiset olivat jo kolmen maalin karkumatkalla ja sitten tauolle lähdettäessä taululla komeilivat jo 8-0-lukemat. Toisella puoliajalla maalien tehtailu jatkui ja ainoa kauneusvirhe tuli Tjust Bandylle tuomitusta rankkarista.

– Laajalla rintamalla onnistuttiin tekemään maaleja. Peli-ilme oli muutenkin monipuolinen ja raikas. Varsinkin nuoret ensikertalaiset onnistuivat todella hyvin kokonaisvaltaisessa pelissä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kommentoi.

Yksi suurimmista onnistujista oli nuori, vasta 16-vuotias Arttu Väkiparta, joka oli erittäin tehokas koko viikonlopun ajan. Ensimmäisessä ottelussa hän teki kaksi maalia ja nyt tässä viimeisessä kuusi maalia sekä yhden syötön, jolla hän oli eittämättä viikonlopun tehokkain pelaaja.

– Ei voi olla kuin tyytyväinen ja leveä hymy. Tästä jatketaan eteenpäin, Väkiparta iloitsee.

HIFK:n saldona Ruotsin leiriltä oli kaksi voittoa ja yksi tappio. Maalierona oli huikea 22-11. Seuraavan kerran HIFK pääsee pelaamaan marraskuun alkupuolella, jolloin Porissa pelataan Suomen Cupin otteluita.


HIFK hakee voittoa Ruotsin leirin viimeisestä ottelusta

HIFK:n Ruotsin leirin viimeinen päivä valkeni sunnuntaina. Edessä on vielä yksi ottelu, kun iltapäivällä Suomen aikaa kello 14:30 joukkuetta vastaan luistelee 1.divisioonassa pelaava Tjust Bandy. Helsinkiläisten kapteeni Tommi Niittylä on ollut tyytyväinen leiriin tähän saakka.

– On ollut kyllä antoisa leiri. Hemmetin mukava päästä isolle jäälle ja hyviin fasiliteetteihin treenaamaan ja pelaamaan. Tietysti aika kuormittava leiri ollut, kun aika lyhyeen aikaan ollaan paljon jäällä, mutta ei parane valittaa, Niittylä toteaa.

Leirin aikana on tähän mennessä pelattu kaksi ottelua, ensimmäinen Finspång AIK:ta vastaan päättyi 6-2 HIFK:lle ja toinen kamppailu lauantaina Katrineholm Bandya vastaan isännille 8-1. Vaikka tuo peli päättyi suurinumeroisesti, ei tasoero ollut noin suuri joukkueiden välillä. Nyt odotettavissa on hivenen helpompi kamppailu kuin Katrineholmia vastaan.

– Vähän helpompaa pitäisi olla kuin eilen, päästään hieman itsekin pelaamaan. Eilen oli aika kova vastustaja, melko väsyneillä jaloilla ja rupesi loppua kohden huomaamaan kropassa. Odotuksellisesti näkisin, että lähdemme tänään voitosta taistelemaan, Niittylä uskoo.

Ottelu Tjust Bandya vastaan alkaa siis kello 14:30. Tjust Bandyn kotipaikkana on Gamleby, joka sijaitsee Katrineholmista 149 kilometrin päässä, Linköpingin alapuolella, lähellä Ruotsin rannikkoa. Tämän päivän kamppailua voi seurata Bandyplaysta.


Kivenjuuren maali ei riittänyt – Katrineholm kaatoi HIFK:n

Pelit jatkuivat lauantaina, kun Kronfågel Isarenalla HIFK kohtasi Katrineholm Bandyn. Isäntäjoukkue Katrineholm Bandy oli parempi numeroin 8-1. Helsinkiläisten ainoasta osumasta vastasi nuori Lauri Kivenjuuri.

– Kyllä kaveri oli, varsinkin tuossa lopussa piirun verran parempi. Huomasi, että olemme olleet monesti viikonlopun aikana jäällä ja alkoi loppua bensa meiltä kaikilta, Kivenjuuri totesi.

HIFK on harjoitellut viikonlopun aikana kahdesti, perjantaina puolentoista tunnin mittaiset harjoitukset ja lauantaina harjoitukset vaihtuivat tunnin mittaiseksi. Sen lisäksi joukkue on pelannut jo kaksi täysimittaista ottelua.

– Kyllä sen (bensan loppumisen) huomasi aika selkeästi. Oli se kaveri silti parempi, mutta ei se ero niin iso ollut kuin taululla näyttää, Kivenjuuri analysoi.

Tasollisesti ajateltuna lauantaina vastustaja pelaa myös korkeammalla sarjatasolla kuin perjantainen vastustaja Finspång AIK. Katrineholm Bandy on Allsvenskan-joukkue, joka myös näkyy heidän tekemisessään.

Pelit jatkuvat sunnuntaina, kun Kronfågel Isarenalla kohdataan Tjust Bandy Suomen aikaa kello 14:30 alkavassa ottelussa. Tuo ottelu päättää HIFK:n leirin Ruotsin Katrineholmissa.


HIFK kohtaa tänään paikallisen Katrineholm Bandyn "Otetaan tänään kauden toinen voitto"

Voitokas avausottelu on nyt unohdettu ja valmistautuminen illan ottelua varten aloitettu. HIFK-Bandy kohtaa lauantaina Suomen aikaa kello 17 Katrineholm Bandyn. Tunnelma joukkueessa on eilisen jälkeen hyvä.

– Oikein odottavainen fiilis on iltapäivän peliä ajatellen. Hyvillä fiiliksillä lähdetään sitä kohti ja otetaan toinen voitto tähän kauteen, Juuso Partanen toteaa.

Katrineholm Bandy on astetta tai paria kovempi joukkue kuin perjantainen vastustaja Finspång AIK. Se on ainoa viikonlopun joukkueista, joka pelaa Allsvenskanissa, muut vastustajat ovat 1.divisioonan joukkueita.

– Varmasti taso nousee eilisestä ja valmis pitää olla heti pelin alusta lähtien. Pelataan omaa peliämme ja tehdään enemmän maaleja kuin vastustaja, niin varmasti voitetaan, Partanen uskoo.

Illan vastustajan riveistä löytyy useampakin suomalaispeluri, mutta myös penkin takaa suomalaisen passin omaavia löytyy, kun joukkuetta valmentaa HIFK:lle hyvin tuttu mies, Jari Hyttinen.

– Näin on etukäteen kerrottu, että siellä jonkun verran on suomalaisia ja voi suomea puhua myös vastustajalle. Varmasti jonkinlaista puhetta siellä tulee vastustajalle, mutta sen näkee sitten ottelussa, Partanen virnistää.

Ottelu Katrineholm Bandya vastaan alkaa kello 17 Suomen aikaa ja sitä voi seurata Bandyplayn kautta.