Kauden ensimmäinen kotiottelu Ogelissa

HIFK kohtaa kauden ensimmäisessä kotiottelussaan JPS:n. Helsinkiläisjoukkueen kausi on käynnistynyt kahdella vierasottelulla, joista Botniaa vastaan tuloksena oli tappio, kun taas tulevassa MM-kisakaupungissa vierailu Narukerää vastaan tuotti voiton.

Sunnuntain kohtaaminen on HIFK:lle juuri oikea tason mittaus, kun vastassa on hallitseva Suomen mestari ja myös kuluvaan kauteen suurimpana ennakkosuosikkina lähtenyt JPS. Jyväskyläläisten kausi on lähtenyt käyntiin kahdella voitolla, kun matkan varrella ovat kaatuneet niin Narukerä kuin WP-35.

Poikkeuksellisesti Oulunkylässä pelattava ottelu on samalla myös joukkueiden keskinäinen kamppailu Suomen Cupissa. Voitto tietäisi HIFK:lle Cup-unelman säilymistä, mutta tappiolla finaalipaikka olisi jo menetetty.

Edessä on mielenkiintoinen kamppailu joukkueiden kesken, jos palataan viime kauteen, olivat kamppailut ensimmäistä kohtaamista lukuun ottamatta hyvin tasaisia vääntöjä. Nyt joukkueet lähtevät tähän otteluun samanlaisista lähtökohdista, kun molemmilla joukkueilla takana on vain kaksi ottelua.

Ottelun ratkaisee se, kummalla joukkueella paketti pysyy paremmin kasassa ja kumpi on nälkäisempi ottamaan ottelusta pisteet mukaansa. Peli alkaa Oulunkylässä sunnuntaina kello 13. Tule paikalle kannustamaan HIFK voittoon. Mikäli et pysty tulemaan paikan päälle, katso ottelu Solidsportista.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportsphotos


HIFK haki voiton Porista

HIFK:n kauden toinen ottelu päättyi Porissa Narukerän vieraana 3-1-voittoon. Ottelu oli tasaista vääntöä, jossa vierailijat olivat pikkuisen niskan päällä. Voittomaalista vastasi helsinkiläisten Tomi Hauska. Vierasjoukkueen siirryttyä johtoon, ei voittajasta oikeastaan ollut epäselvyyttä.

– Hyvä peli oli mielestäni, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, kun jää oli hyvässä kunnossa, saatiin pelattua jäätä pitkin ja peli oli meidän hallussamme. Onneksi saatiin tehtyä tarvittavat maalit tuossa. Loppu meni sitten ei niin hyvännäköiseksi jääpalloksi, mutta sekin johtui kelistä, Hauska kertoo.

Ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi tasatilanteessa 1-1. Narukerä aloitti maalinteon, mutta vähän ajan päästä HIFK tuli tasoihin. Toisen puoliajan alussa vieraat iskivät sitten johtomaalin ja hetkeä myöhemmin kulmasta tullut kolmas osuma oli sitten niitti kotijoukkueelle eikä aikalisäkään saanut heitä takaisin peliin.

– Meillä oli parempi liike ja hyödynnettiin maalipaikat. Ei vastustaja kauheasti kulmien lisäksi saanut maalipaikkoja. Kokonaisuudessaan sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan olimme parempia, Hauska pohtii.

Sunnuntaina Porissa, tulevalla MM-areenalla pelattu ottelu oli helsinkiläisille vasta kauden toinen peli. Perjantaina kauden ensimmäinen päättyi tappioon ja tuo peli päästiin nollaamaan heti seuraavalla kamppailulla. Henkiseltä kantilta voitto oli joukkueelle tärkeä.

– Tuolla on kopissa valtava määrä jätkiä, joilla on halu menestyä tällä kaudella, ja meille on tullut pari hyvää vahvistusta, kokeneita pelimiehiä. Me tiedämme, kuinka hyvin meidän nuoret kundimme ovat kehittyneet. Halusimme mahdollisimman nopeasti saada avattua ja parempi se on ajoissa avata, niin ei lopussa tule kiire, HIFK:n valmentaja Harri Hiukka toteaa.

Joukkueen pelit jatkuvat taas perjantaina, kun edessä on kotiavaus Brahen kentällä. Tuolloin vastaan luistelee Ruotsista takaisin Suomeen tulleen Jari Hyttisen valmentama Akilles. Peli alkaa kello 19.


Hyvä hallinta ei riittänyt Oulunkylässä – Tappio tuloksena Botnian vieraana

Kauden ensimmäinen kamppailu päättyi tappioon Oulunkylässä Botnian vieraan 2-5. Ottelu oli hyvin HIFK:n käsissä, mutta musta minuutti toisella puoliajalla käänsi pelin kotijoukkueen hyväksi ja lopputuloksena tappio.

– Tietysti tappio, sitä ei missään nimessä lähdetty hakemaan ja se harmittaa. Ensimmäiset 60 minuuttia olimme pelillisesti ihan ok ja hallittiin peliä. Botnia heitti siitä pitkän ja sai sillä pari tilannetta, ja helpohkoa pomppumaalia, HIFK-kippari Pyry Kunnas summaa.

Ottelun hallinta oli läpi kamppailun vierailijoiden hallussa ja pitkään näytti siltä, että voitto lähtee Brahen kentän suuntaan, hätäpäivää ei näyttänyt olevan, kunnes sitten vasta toisen puoliajan loppupuolella, kun joukkue joutui tappioasemaan.

– Olimme vain maalin johdossa siinä tilanteessa ja ne maalit yleensä aika paljon muuttavat sitä pelin kulkua. Kun vastustaja saa maalin, saavat he siitä energiapiikin ja me emme taas pystyneet siihen vastaamaan, Kunnas pohtii.

Ennen kuin Botnia pääsi iskemään nopeat osumansa, oli Tomi Hauskalla paikka viedä vieraat kahden maalin karkumatkalle. Kun näin ei tapahtunut ja Botnia onnistui toisessa päässä, käänsi se ottelun kulkua. Tappio tietysti aina harmittaa, mutta silti pelissä oli tappiosta huolimatta paljon hyvää.

– Ei tuolla kopissa allapäin olla. Totta kai tappio harmittaa aina, se on ihan selvä, mutta ei tässä päätä pensaaseen todellakaan laiteta. Se on tämän homman suola, että sunnuntaina päästään taas pelaamaan, Kunnas sanoo.

Vaikka tappio tuli tästä ensimmäisestä ottelusta ja teki myös Suomen Cupin osalta tilanteen kinkkisemmäksi, on silti kausi vasta nuori ja ensimmäinen peli vasta pelattu. Sunnuntaina HIFK pääsee hakemaan jälleen kauden avausvoittoa, kun vastassa on Porissa Narukerä.

Kuva: Joni Hildén


HIFK-Bandy aloittaa kauden paikalliskamppailulla "Kauden alkua on pitkään odotettu"

Jääpallokausi käynnistyy vihdoin myös Stadissa, kun HIFK kohtaa perjantaina rakkaan paikallisvastustajansa Botnian. Mikä olisikaan parempi tapa avata kausi, kuin suoraan paikallispelillä? Edessä on kova kamppailu, jossa taistelutahtoa tuskin tulee kummaltakaan puuttumaan.

– Kauden alkua on pitkään odotettu ja paikallisvastus tekee aloituksesta erityisen herkullisen. Botnian kanssa ollut tiukkoja vääntöjä, joten uudistuneen Ogelin perjantai-illassa varmasti sellainen myös tulossa, HIFK-hyökkääjä Aaro Kivenjuuri pohtii.

Botnia on jo aloittanut kauden aiemmin, kun taas HIFK:n kalenteriin avauspeliksi merkitty Veiterä-kohtaaminen siirtyi joulukuun puolelle. Nyt vihdoin ja viimein päästään tositoimiin, joka otetaan kilpipaidoissa innostuneesti vastaan.

– Tietenkin aina sitä haluaa päästä pelaamaan. Toki vähän pääsimme jo viime viikolla pelien makuun junnupelien muodossa, mutta halu on ollut kova päästä vihdoin myös Bandyliigan pelit avaamaan, Kivenjuuri toteaa.

HIFK:n U21-joukkue pääsi ensimmäisten pelien kimppuun jo viime viikolla, jossa pelaa useampikin edustusjoukkueen pelaaja. Osalle pelimiehistä perjantai on kuitenkin ensimmäinen kerta sitten syyskuun lopun, kun pelikamat saa laittaa ottelua varten päälle.

– En näe, että sillä on kovin suurta vaikutusta. Olemme pystyneet treenaamaan isolla jäällä täysillä nyt jo pari viikkoa, kuten Botniakin. Lisäksi nuoremmat kundit on päässyt jo pelien makuun ja loput joukkueesta on rutinoituneita pelimiehiä, joten en usko siitä jäävän perjantaina kiinni, Kivenjuuri arvelee.

Oulunkylässä tullaan näkemään tiukka kamppailu joukkueiden välillä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Voitonnälkä on joukkueella suuri ja alla on onnistunut Ruotsin leiri, jossa tuloksena oli kaikista kamppailuista voitot, joten siinäkin suhteessa kamppailuun voi lähteä luottavaisin mielin.

– Meidän oma liikeemme ja reagointi tulee varmasti olemaan tärkeässä roolissa. Pyritään pitämään homma ensimmäisessä pelissä alkuun kohtuu simppelinä, Kivenjuuri pohtii ottelun ratkaisun avaimia.

Perjantaina kello 19 alkava ottelu Oulunkylässä on Bandyliigan ottelun lisäksi myös Suomen Cupin kamppailu. Pisteet ovat siis molempia sarjoja ajatellen hyvinkin tärkeät, mutta varsinkin Suomen Cupin osalta, koska siinä pelataan vain yksi kierros, jolloin jokaisella ottelulla on merkityksensä.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportsphotos


Santeri Laitinen palaa HIFK-paitaan

HIFK saa mieluisan paluumuuttajan, kun Santeri Laitinen tekee paluun Rödan riveihin. Kamppareissa suurimman osan urastansa pelannut hyökkääjä siirtyy kahden Akilleksessa pelatun kauden jälkeen Helsinkiin. Paluu punaisiin on miehelle mieluisa.

– Kiva tulla takaisin muutaman välivuoden jälkeen. Joukkueessa paljon samoja jätkiä, kenen kanssa tuli edellisellä visiitillä pelattua, joten on ollut helppoa tulla joukkueeseen, Laitinen toteaa.

Laitisen uran jatkuminen oli kauden jälkeen vaakalaudalla johtuen miehen henkilökohtaisesta elämästä. Kilpaurheilun, vuorotyön ja perhe-elämän yhdistäminen vaikutti olevan haastavaa. Ratkaisu löytyi, kun HIFK:n kanssa asiasta keskusteltiin.

– Seura tarjoaa mahdollisuuden yhdistää perhe-elämän, kahden ihmisen vuorotyöt ja kilpaurheilun. Se on päällimmäinen syy uran jatkumiselle. Toki plussaa on, että joukkue on erittäin kilpailukykyinen, Laitinen myhäilee tyytyväisenä uransa jatkoa.

Laitinen pelasi kaudella 2020-2021 HIFK:n riveissä. Tuolloin edettiin korona-aikaa, jolloin yleisöä pääsi otteluihin rajoitetusti. Tällä kertaa hän odottaakin enemmän tunnelmaa katsomoihin kuin tuolloin. Mies odottaa myös menestystä tulevalta kaudelta.

– Vahvoin odotuksin, joukkueessa on tekemisen meininki. Paljon potentiaalisia nuoria pelaajia yhdistettynä kokeneisiin pelimiehiin antaa mahdollisuuden menestyä. Valmennuksen kanssa käydyt keskustelut tukevat myös tätä ajatusta, Laitinen puhkuu intoa.

HIFK:lla on Laitisen sopimuksen myötä 22 pelaajasopimusta. Kausi alkaa stadilaisten osalta kahden viikon päästä Lappeenrannasta, jolloin HIFK haastaa viime kevään välierävastustajansa Veiterän.


Pyry Kunnas HIFK:n uusi kapteeni

HIFK-Bandy lähtee uuteen kauteen uudistuneella kapteenistolla. Helsinkiläisseuran monivuotinen kapteeni Tommi Niittylä lopetti pelaajauransa viime kauteen ja Niittylän saappaisiin HIFK-kapteenina astuu seuraa vuodesta 2018 edustanut Pyry Kunnas.

– Olen otettu tästä valinnasta. Nöyränä pyrin esimerkilläni näyttämään joukkueelle ja kantamaan IFK-arvoja. Tietysti se on onni, että olen saanut Tommin kanssa monta vuotta pelata yhdessä ja viettää aikaa, niin kopissa, kentällä ja sen ulkopuolella, olen sieltä saanut todella hyvää esikuvaa ja esimerkkiä itselleni, Kunnas toteaa.

Kunnas on ollut useiden vuosien ajan yksi joukkueen johtavista pelaajista, ja hän on kuulunut jo aiempina kausin helsinkiläisseuran kapteenistoon. Nyt on hänen aikansa ottaa tämä laiva kipparoitavakseen ja johdattaa se kohti menestystä.

– Viime vuonna pelattiin hyvä kausi ja pärjättiin hyvin, niin totta kai mestaruus on meidän tavoitteemme. Siinä mentäisiin alaspäin, jos sanottaisiin jotain muuta tavoitetta. Kyllä se tavoite on korkealla. Ne ovat niitä tavoitteita, jotka ohjaavat tekemistä, mutta se vaatii sitä työntekoa ja sen pitää heijastua siihen jokapäiväiseen tekemiseen. Sitä kautta se sitten sieltä tulee kuitenkin se homma, Kunnas sanoo.

 

Kunnaksen lisäksi HIFK:n kapteenistossa ovat varakapteeneina niin ikään kokenut pelimies Richard Laibert sekä nuorempaa polvea edustava tulevaisuuden lupaus Milo Laurent. Kapteenistossa on edustettuna sekä joukkueen konkariosasto että myös tulevaisuus.

– Pyry on esimerkillinen ja urheilullinen kapteeni, joka ottaa kaikki huomioon niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Toimii hyvänä linkkinä myös pelaajiston ja valmennuksen välillä. Varakapteeneista Milo osoittaa erittäin määrätietoista tekemistä jääpallouralla. Sitten toisena varakapteenina on kokeneempi libero Richard omilla johtajuusominaisuuksillaan, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kuvailee kapteenistoa.

Kapteenistosta ei ainakaan HIFK:n menestys tule jäämään kiinni kaudella 2025-2026. Kunnaksella kapteenina on tietenkin suuret saappaat täytettävänään, eikä kukaan pysty missään nimessä Niittylää korvaamaan samalla tavalla, mutta omalla persoonallaan Kunnas tuo oman tyylisen johtamisensa joukkueeseen.

– Olen ihan oma itseni. Koen, että haluan omalla esimerkilläni näyttää näitä IFK-arvoja, periksiantamattomuutta siellä kentällä ja haluan tehdä kaikki itse joukkueen eteen. Sen lisäksi pyrin ottamaan kaikki huomioon ja kuuntelemaan, mitä kenelläkin on mielenpäällä. Ikään kuin kaikilla olisi hyvä olla osana joukkuetta ja sitä ryhmää, Kunnas kertoo.

Joukkue valmistautuu parasta aikaa viikon päästä pelattavaan Suomen Cupiin. Kauden ensimmäinen virallinen peli on sarjaohjelman mukaisesti tarkoitus pelata perjantaina 7. marraskuuta kello 20, kun Jyväskylässä Suomen Cupissa vastaan luistelee Botnia. Bandyliiga käynnistyy Lappeenrannasta 15. marraskuuta.


Tomi Hauska palaa punanuttuun

HIFK-Bandy vahvistuu Bandyliigan parhaimmistoon kuuluvalla Tomi Hauskalla. HIFK on Hauskalle tuttu paikka, sillä mies on pelannut seurassa kaudella 2007-2008. Paluu punanuttuun on miehelle mieluisa.

– On siinä vähän aikaa vierähtänyt ja elämässä tapahtunut kaikenlaista, siitä kun HIFK:ssa pelasin. Tosi hyvillä mietteillä lähdetään uran viimeiseen kauteen, Hauska toteaa.

Lappeenrannassa asuva Hauska ajatteli aluksi lopettavansa uransa Veiterässä, jossa on pelannut pari edellistä kautta, mutta elokuun alussa selvisi, että jatkoa ei Lappeenrannassa olisi tiedossa. Tämän jälkeen aukesi yhteys HIFK:hon ja kiinnostusta yhteisestä tulevaisuudesta oli heti.

– Hetken aikaa näytti siltä, että ura loppuu ilman omaa tahtoa, mutta onneksi löytyi HIFK:laisia ja taustahenkilöitä, ketkä olivat valmiita panostamaan ja löydettiin suht nopeasti yhteinen sävel, ja saatiin hommat paketoitua, Hauska kertaa.

Kun jatkoa Lappeenrannassa ei tullut, oli se aluksi shokki, mutta palo pelaamiseen oli yhä tallella, ja kun HIFK:sta oltiin yhteydessä, alkoi heti selvitteleminen siitä, mitä Hauskan pelaaminen Helsingissä vaatisi.

– Oikeastaan aika nopeasti sen jälkeen, kun selvisi, että jatkoa ei Lappeenrannassa ole tarjolla, Eepi (Erik Hörhammer) soitteli ja ruvettiin mietiskelemään sekä pohtimaan, mitä se vaatisi, että saataisiin homma paketoitua, Hauska sanoo.

HIFK selkeä vaihtoehto

Hauska ei kauheasti huudellut ympäriinsä, että on vapailla markkinoilla ja ainoa seura Veiterän lisäksi, jonka kanssa hän kävi neuvotteluita jatkon suhteen, oli HIFK. Hän on kiitollinen siitä, että lopulta pelipaikka löytyy HIFK:sta.

– Elokuun lopulta tuohon viime perjantaihin asti hierottiin ja selviteltiin tätä. Kyllä siinä aika pitkä tovi vierähti. Pitää kyllä kiittää Eepiä ja tiettyjä yksityishenkilöitä, keitä siellä taustalla on, että saadaan homma näin pakettiin, Hauska kiittelee.

Uransa Hauska haluaa päättää joukkueessa, jolla on mahdollisuudet menestymiseen. Viime vuosien aikana HIFK on noussut varteenotettavaksi menestyjäksi, joka sai myös konkaripelaajan mielenkiinnon heräämään.

– Niin pitkään, kun tätä on tehnyt, niin aina on halunnut jotakin saavuttaa ja olla sellaisessa porukassa, jolla on mahdollisuus menestyä. Viime vuonna HIFK:ta vastaan oli tiukkoja matseja, joissa olisi voinut käydä ihan, miten vaan. Viime vuonna ei HIFK:lla ihan riittänyt, katsotaan, jos tänä vuonna sitten päästäisiin vähän pidemmälle, Hauska pohtii.

Joukkueessa potentiaalia menestykseen

Viime keväänä Hauska pelasi Veiterän riveissä, kun se pudotti HIFK:n finaalista. Vastustajana hän on nähnyt potentiaalin, joka HIFK:ssa on ja nyt hän tulee tuomaan kokemusta ja myös yhden puuttuvan elementin joukkueeseen, jolla on mahdollisuudet mennä pitkälle.

– Onhan joukkue nuori ja nälkäinen ollut. Todella hyviä yksilöitä siihen tiiviin joukkueen lisäksi. Kyllä varmasti potentiaalia on ihan mihin vaan. Toki nuori porukka ottaa aina oman aikansa, että voi realistisesti puhua menestyksestä, mutta kyllä varmaan tuo viime vuoden välieräpaikka ja neljäs sija kertoo siitä, että pystyy menestymään, Hauska tietää.

HIFK:n leirissä ollaan tyytyväinen siihen, että joukkueeseen saatiin Hauskan kaltainen pelimies. Hän on ollut joukkueensa kulmakiviä viime vuosina, josta omaa kieltänsä kertovat kuukauden pelaajaksi valinta sekä All Stars-kenttään valinta toissa kaudella.

– Olemme jo muutaman vuoden etsineet selkeää, suurta profiilipelaajaa joukkueeseemme. Nyt Tomin kanssa molempien osapuolten tavoitteet kohtasivat. Tomi tuo joukkueeseemme suuren määrän kokemusta, pelillistä johtajuutta, taitoa ja voittamisen kulttuuria niin kansainvälisistä kuin Bandyliigan mitalipeleistä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen valaisee.

Laitinen näkee, että Hauska on joukkueeseen sellainen pala, jota nuori joukkue tarvitsee matkalla kohti menestystä. Luvattu rooli miellyttää myös Hauskaa itseään. Päävalmentajalla on selkeä kuva siitä, millainen pelimies Hauska on.

– Tomi on pystynyt jatkuvasti uudistamaan ja kehittämään omaa peliänsä, aina kulloinkin vaadittavalle tasolle ja joukkueen peliä vahvasti tukien. Tiedän Tomin tuottavan paljon oppia nuoria pelaajillemme, Laitinen kiteyttää.

HIFK-Bandylla on Hauskan sopimuksen myötä kasassa nyt 21 pelaajasopimusta.


HIFK voitti kolmannenkin ottelun Ruotsin leirillä

HIFK päätti harjoitusleirin Ruotsissa voittoon, kun Katrineholm Bandy kaatui numeroin 7-6. Ottelu oli, tasaisin näistä kolmesta pelistä, jotka kilpipaidat Ruotsissa pelasivat. Ottelun lopputulosta sai jännittää aivan loppuun asti.

– Peli oli kyllä haastava meille, huomasi, että olimme väsyneitä. Siitä huolimatta pitäisi pystyä paremmin pelaamaan yhtenäisesti, sen mukaan mitä olemme sopineet. Toki ensimmäinen viisi minuuttia pelattiin sovitun mukaisesti ja se oli hyvä. Toki parannettiin toiselle puoliajalle, voitto kotiin ja seitsemän tehtyä maalia olivat positiivisia asioita, HIFK:n Pyry Kunnas totesi.

Kokonaisuutena leiri oli onnistunut joukkueelta, viisi ison jään tapahtumaa kolmeen päivään ja joukkueen peliesitykset olivat sellaisia, jotka osoittavat stadilaisten olevan oikealla tiellä kohti menestystä.

– Kyllä se jättää hyvän maun ja siitä puhuttiin puoliajallakin, että parannetaan toiselle puoliajalle, annetaan kaikkemme ja otetaan voitto, on kiva lähteä sitten pois, Kunnas paljasti.

Leirin aikana HIFK pelasi kolme ottelua, joista jokaisesta tuli voitto. Tämän vuoden kauden aloitusleiri oli tuloksellisesti ja tekemisen osaltakin paras, mitä on pitkiin aikoihin ollut ja se lupaa kautta ajatellen myös hyvää.

– Kyllähän tästä leiristä jäi paljon käteen. Toki saatiin paljon rasitusta, mikä on hyvä. Päästiin pelaamaan ja harjoittelemaan isolla jäällä. Saadaan testattua omaa pelitapaamme, mitä siellä jäällä voi tehdä. Sitten se antaa mentaalipuolelle tosi paljon, kun pääsee loistaviin olosuhteisiin, Kunnas kertoi.

Nyt joukkue palaa Ruotsin leirin jälkeen takaisin kaukaloharjoituksiin ja seuraavan kerran isolle jäälle päästään marraskuun alussa Suomen Cupissa. Suomen Cup pelataan marraskuun alkupuoliskolla Jyväskylässä.

Kuva: Joni Hildén


HIFK haastamaan Katrineholmia leirityksen viimeisessä ottelussa

Ruotsin leirin viimeinen päivä valkenee aamuisessa, hieman sumuisessa säässä Katrineholmissa. Päivän ottelun alkuun on aikaa vielä muutama tunti. Joukkue lopetteli juuri aamupalaansa ja rupeaa valmistautumaan päivän otteluun Katrineholmia vastaan.

– Lähdetään tietenkin voittamaan ja parantamaan peliämme entistä enemmän saaden hyvää tempoa siihen, HIFK:n nuori tulevaisuuden lupaus Arttu Väkiparta pohtii.

Viime vuosina, kun joukkue on leireillyt Katrineholmissa, on ohjelmassa ollut joka kerta ottelu Katrineholmia vastaan. Katrineholmin edustusjoukkue pelaa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Bandyallsvenskanissa. Ottelu on siis selkeä tason mittaus myös HIFK:lle, joka ei aiempina vuosina ole Katrineholm Bandya onnistunut voittamaan.

– Kyllä mä luulen, että tänään on meidän aikamme iskeä. Lähdetään hakemaan ottelusta voittoa, Väkiparta toteaa.

Aiempina vuosina Katrineholm on asettunut vastaan joko perjantaina tai lauantaina. Tänä vuonna alla on jo kaksi ottelua isolla jäällä, joka varmasti saattaa vaikuttaa HIFK:n valmiuteen Katrineholmin kohtaamiseen.

– Siinä on totta kai puolensa. Saatetaan olla väsyneempiä ehkä vähän, mutta olemme jo tottuneet isoon jäähän. mutta koen tämän olevan parempi näin, Väkiparta miettii.

Suomalaisittain Katrineholmissa mielenkiintoa herättää joukkueen suomalaispelaajat. Maalissa pelaa Lasse Korhonen, kun taas kenttäpelaajista löytyy Jasu Koljonen sekä uutena seuraan liittynyt Otto Huopalainen.

Katrineholmia vastaan käytävän ottelun voi katsoa suorana lähetyksenä Solidsportin kautta. Ottelu Kronfågeln Isarenalla alkaa Suomen aikaa kello 13.

Kuva: Joni Hildén


Kivenjuuren veljekset ratkaisijan roolissa – HIFK kaatoi IFK Motalan

HIFK:n kauden toinen harjoitusottelu IFK Motalaa vastaan päättyi voittoon 3-1. Ottelun voittomaalista vastasi Aaro Kivenjuuri, kun taas avausmaali oli Lauri Kivenjuuren käsialaa. Kolmas maali, joka tuli kulmasta, meni Johan Segermanin piikkiin.

– Meiltä oli todella tasapainoinen esitys, varsinkin ensimmäiset 65 minuuttia ja sen jälkeen hoidettiin se loppukin tyylikkäästi. Pallo ja miehet liikkuivat hyvin, niin oli kiva katsoa kentän laidalla, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen iloitsi pelin jälkeen.

HIFK on aloittanut harjoituspelit loistavilla otteilla ja huomiota herättävää on se, kun pitkään lajin parissa olleet henkilöt kehuvat helsinkiläisseuran peliä parhaaksi pitkään aikaan ja ovat yllättyneitä siitä, kuinka valmiilta jo tässä vaiheessa kautta paketti näyttää.

– Tuloksella ei tässä vaiheessa ole niin väliä. Itseäni enemmän lämmittää hyvät otteet, peli-ilme ja pelitapa. Ne ovat tässä vaiheessa tärkeitä asioita. Meillä on tällä hetkellä loistava syöttöpeli, aktiivisuus ja joukkuepuolustaminen sekä hyvin monipuolista pelaamista kaikin puolin, Laitinen kehui.

Helsinkiläisjoukkueen riveissä pelaa myös viime kauden lähes pelaamatta ollut Atte Auvinen, joka on osoittanut kahdessa ensimmäisessä pelissä ansaitsevansa paikkansa joukkueessa. Vaikka pelaamisesta on ollut taukoa, ei se kovin paljon näy miehen otteissa.

– Armeija oli viime vuonna välissä. Ihan hirveästi ei ole pelituntumaa saanut, mutta treeneissä on päässyt käymään. Se ottaa oman aikansa, mutta kyllä se sieltä tulee, Auvinen totesi vaatimattomasti.

Joukkue on osoittanut kentällä vahvoja otteita, jotka todennäköisesti tietävät hyvää kevään koittaessa. Vielä ei olla siellä asti ja harjoituspelit jatkuvat sunnuntaina, kun vastustajaksi tulee vielä paria astetta kovempi Katrineholm. Tuo ottelu alkaa Suomen aikaan kello 13 ja sitä voi myös seurata Solidsportista.

Kuvat: Joni Hildén


HIFK kohtaa Kronfågeln Isarenalla IFK Motalan

Harjoitusottelut Katrineholmissa jatkuvat lauantaina, kun Kronfågeln Isarenalla vastaan luistelee IFK Motala. Ottelu on HIFK:lle kauden toinen peli ja kolmas tapahtuma isolla jäällä. Perjantaina HIFK palasi voittojen tielle ottelussa Finspångs AIK:ta vastaan ja samaa lähdetään hakemaan myös lauantaina.

– Eilen oli ensimmäinen peli. Siinä oli hyviä juttuja paljon. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan tähän päivään. Vastustaja on varmasti vähän kovempi kuin oli eilen, perjantaina edukseen esiintynyt Simo Vainikka toteaa.

Vainikka oli itse perjantaisessa kamppailussa pelipäällä ja hän antoi oivan passin, joka avasi maalintekopaikan. Kirjoihin ei Vainikan syöttöä saatu, mutta hänen tekonsa oli ratkaiseva siinä, että maalipaikka aukesi.

– Koko ajan, kun on kentällä, haluaa näyttää sitä parasta juttua, mitä osaa ja sitä kautta auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin, Vainikka pohtii.

Millaista apua on sitten luvassa lauantaina, kun kello 17 Suomen aikaa käynnistyy ottelu IFK Motalaa vastaan. IFK Motala on perinteinen jääpalloseura, joka muistetaan Elitserienistä. Mestaruutta vuonna 1987 juhlinut seura luopui Elitserienin paikastaan keväällä 2024. Nykyään joukkue pelaa 1. divisioonassa.

Suomalaisittain kiinnostusta joukkueessa lisää maalivahti Santeri Rantanen. Rantanen on Narukerän kasvatti, joka pelaa nyt ensimmäistä kauttaan IFK Motalan riveissä.

HIFK:n ja IFK Motalan välistä kamppailua voi seurata suorana lähetyksenä Solidsportin kautta. Viikonlopun ottelut voi ostaa joko pakettina kymmenen euroa tai sitten yksittäin (3,90€). Ottelu Kronfågeln Isarenalla alkaa Suomen aikaa kello 17.


Lauri Kivenjuuri aloitti urakan hattutempulla

HIFK:n kauden ensimmäinen ottelu päättyi voittoon 7-5 Finspångs AIK:ta vastaan. Alku oli hieman hakemista, mutta lopulta joukkue pääsi pelijyvälle ja tulosta alkoi syntymään. Ottelun sankariksi nousi kypärätempun tehnyt Lauri Kivenjuuri.

– Huomasi, että oli ensimmäinen peli. Vähän pallo pomppi lavassa ja kokeiltiin vähän uusia juttuja, se näkyi siellä kentällä, mutta mukavaa oli päästä taas pitkästä aikaa pelaamaan, Kivenjuuri totesi pelin tauottua.

Finspångs AIK aloitti ottelun vahvasti ja meni johtoon 12 minuutilla. HIFK ei lannistunut, vaan pari minuuttia myöhemmin Patrik Huber iskee kulmalyönnistä tasoituksen Arttu Väkiparran syötöstä. FAIK pääsee vielä johtoon tehden 23 minuutilla 2-1-osuman ja pari minuuttia myöhemmin taululla komeilivat luvut 3-1. Vain minuutti Olle Lundbergin tekemästä maalista, iski Kivenjuuri illan ensimmäisen.

– Kauden ensimmäiseksi peliksi oli onnistunut omalta osaltani. Harjoituspelejä, niin ei ole niin paljon väliä niillä tehoilla, mutta onhan se kiva aina maaleja tehdä, Kivenjuuri myönsi.

Helsinkiläiset pääsivät vielä tasoihin ensimmäisellä puoliajalla ja toinen olikin sitten valkoisiin sonnustautuneen vierasjoukkueen näytöstä. Heti puoliajan alkuun Kivenjuuri iski toisen osumansa ja sitten Väkiparta vei HIFK:n kahden maalin karkumatkalle. FAIK pääsi vielä maalin päähän, mutta sen jälkeen vierailijat menivät menojaan.

– Onnistuttiin monessa asiassa. Seitsemän maalia tehtiin ja viisi meni omiin. Kohtuullisen tasapainoinen peli oli. Puoliaika kerrallaan parannetaan eteenpäin. Rankka päivä oli, kaksi tuntia aamulla treeniä ja syödään, ja sitten peli. Vähän rupesi virta loppumaan lopussa, mutta hyvin jaksoivat pojat painaa, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen pohti.

HIFK:n yksi vahvuuksista tällä kaudella on leveä rosteri, sillä Kronfågeln Isarenallakin pelaamassa oli parikymmentä miestä, joka takasi tasaisen peluuttamisen. Se vaikutti myös pelaajien jaksamiseen, kun ei tarvinnut itseään pelata piippuun pitkillä vaihdoilla.

– Laaja rosteri lisää kilpailua pelipaikoista ja antaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia asioita. Olemme oikealla tiellä, Laitinen kiteytti.

Pelit jatkuvat lauantaina, kun HIFK kohtaa kello 17:00 Suomen aikaa IFK Motalan. Ottelu lähetetään perjantaisen ottelun tavoin Solidsportin kautta.

Kuva: Joni Hildén


HIFK leireilee Katrineholmissa – Ottelut suorana Solidsportista

Suomalainen jääpallokausi käynnistyy tänään perjantaina, kun HIFK kohtaa Ruotsin Katrineholmissa Finspångs AIK:n kello 20:15 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Solidsportista.

HIFK leireilee koko viikonlopun Katrineholmissa ja pelaa viikonlopun aikana kolme ottelua. Jokainen ottelu lähetetään suorana lähetyksenä Solidsportin kautta. Voit ostaa ottelun katsottavaksi yksittäin hintaan 3,90€ tai kaikki kolme ottelua hintaan 10€.

Otteluita pääset katsomaan tästä.

Otteluaikataulu: (ajat ovat Suomen aikaa)

Perjantaina 26.9 kello 20:15                    HIFK-Finspångs AIK

Lauantaina 27.9 kello 17:00                     HIFK-IFK Motala

Sunnuntaina 28.9 kello 13:00                  Katrineholm-HIFK


HIFK leireilee Ruotsin Katrineholmissa – Edessä kolme harjoituspeliä

HIFK leireilee viikonloppuna Ruotsin Katrineholmissa. Kronfågel Isarena on tullut tutuksi edustusjoukkueelle jo aiempina vuosina, sillä tämä on nyt kolmas kerta joukkueen leireillessä Katrineholmissa.

– Nämä ovat aina syksyn odotetuimpia tapahtumia ja kiitos siis sen mahdollistajille. Huippuolosuhteissa pystytään kehittämään meidän pelaamista tehokkaasti. Lisäksi tapahtuma antaa varmasti ison henkisen boostin joukkueelle syksyn keskelle, Pyry Kunnas toteaa.

Olosuhteet ja maisemat ovat jo tulleet vuosien saatossa tutuksi jo majoituksesta lähtien, joka antaa oman mausteensa siihen tekemiseen Ruotsissa.

– Aina pääfokus on leireillä pelaamisessa ja treenaamisessa, mutta kun olosuhteet ja niiden toimivuus on tiedossa, ei tarvitse epävarmuuksille uhrata mitään ajatuksia, Kunnas tietää.

Joukkue lähtee kohti Ruotsia torstaina ja on aamupäivällä Katrineholmissa. Majoittumisen jälkeen edessä on jääharjoitus Kronfågel hallissa ja illalla sitten kauden ensimmäinen harjoitusottelu. Vastassa on jo viime vuodelta tuttu vastustaja Finspångs AIK.

– Saadaan leirillä hyvällä rytmillä yksi täyspitkä peli päivässä, mikä palvelee meitä todella hyvin. Luonnollisesti iso paino oman pelin kehittämisellä, mutta tietysti joka kerta kun mennään kentälle, lähdetään pelit voittamaan, Kunnas myöntää.

Leirin aikana HIFK pelaa kolme ottelua. Finspångs AIK:n lisäksi joukkue kohtaa lauantaina IFK Motalan ja sunnuntaina vastassa on Katrineholmin edustusjoukkue. Takaisin Suomeen joukkue matkustaa Katrineholmia vastaan pelatun ottelun jälkeen.


Patrik Huber jatkaa uraansa kilpipaidassa

HIFK-Bandy on tehnyt jatkosopimuksen puolustaja Patrik Huberin kanssa. Huber on kokenut pelaaja, jolla alkaa nyt 14:s kausi kilpipaidoissa. Pelivuosia on takana jo runsaasti HIFK:ssa, mutta mieheltä uupuu vielä mestaruus, joka on hänen suurin motivaattorinsa jatkaa uraansa.

– HIFK pelaa tällä kaudella finaalissa ja voittaa kultaa, Huber lupaa.

Tälle kaudelle Huber lähtee selkeästi tavoittelemaan sitä kirkkainta kruunua, joka häneltä vielä puuttuu. Mies lähtee tulevaan kauteen suurella motivaatiolla ja halulla pelata vielä kerran täysiä jääpalloa, aivan siellä kirkkaimmalla huipulla.

– Intoa lajiin on edelleen todella paljon ja onneksi on upea puoliso, joka mahdollistaa pelaamisen, Huber sanoo.

Uransa varrella Huber on hakenut kokemusta Bandyliigan lisäksi myös Ruotsin Allsvenskanista, jossa hän on pelannut IFK Rättvikin riveissä kausina 2012-2013 sekä 2013-2014. Bandyliigassa on hän lisäksi edustanut Botniaa.

Huber on ollut yksi HIFK:n tukipilareita vuosien ajan ja sellainen hän on myös ensi kauden joukkueessa. Hänen vahva tekeminensä ja kokemus on lisä, jonka helsinkiläisseura tarvitsee nuoren joukkueen tueksi.

– Patrik tuo joukkueeseen paljon tahtoa, taitoa ja tunnetta sekä tutorointia nuorille pelaajille. Hän pelaa aina suurella HIFK-sydämellä, päävalmentaja Teemu Laitinen toteaa.

Uransa varrella Huber on hakenut kokemusta Bandyliigan lisäksi myös Ruotsin Allsvenskanista, jossa hän on pelannut IFK Rättvikin riveissä kausina 2012-2013 sekä 2013-2014. Bandyliigassa on hän lisäksi edustanut Botniaa.

HIFK:lla on kasassa nyt 20 sopimuspelaajaa.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos


HIFK luottaa nuoriin pelaajiin – Neljälle juniori-ikäiselle sopimus edustukseen

HIFK on solminut sopimukset neljän juniori-ikäisen pelaajan kanssa. Joukkueessa jo viime kaudella mukana olleet Arttu Väkiparta ja Arttu Kärnä jatkavat sekä heidän lisäkseen edustusjoukkueen mukaan nousee juniorikoulun käyneistä Otto Vainikka. Nelikkoa täydentää Porista Helsinkiin suuntaava Vilho Willman.

HIFK:n juniorityö tuottaa hedelmää, kun tulevalla kaudella joukkueen mukana on kolme nuorta pelaajaa. Jo viime kaudella Bandyliigassa HIFK-paidan puki päällensä Arttu Väkiparta 18 ottelussa. Nuorukainen onnistui tekemään maalin ja antamaan yhden maalisyötön.

Myös Arttu Kärnä nähtiin Bandyliigassa kaudella 2024-2025. Kärnän vyölle tuli kolme ottelua. Suomen Cupissa Porissa Kärnä pelasi lainapelaajana Botnian riveissä. Viime tammikuussa hän pelasi myös P17 MM-kisoissa Ruotsissa, kuten myös Väkiparta.

Viime keväänä MM-ryhmään lukeutui myös Otto Vainikka. Vainikka jäi tosin varamieheksi eikä päässyt kisoihin. Hän on yksi kolmesta nuoresta alle 18-vuotiaasta HIFK-juniorista, jotka ovat mukana HIFK:n edustusjoukkueessa.

HIFK:n junioriorganisaation ulkopuolelta ryhmään liittyy Porissa Narukerän junioreissa pelannut Vilho Willman. Willman on kuulunut kolmen HIFK-juniorin tapaan maajoukkuerinkiin ja oli viime keväänä kotiin jäävänä varamiehenä.

Helsingissä halutaan satsata tulevaisuuteen ja kun seuran juniorityö kantaa hedelmää, on sieltä helppo nostaa uusia pelaajia harjoitusrinkiin sekä sitä kautta myös edustuksen pelaajiksi. Kilpipaitojen juniorikoulun käyneitä pelaajia löytyy edustuksen riveistä tällä kaudellakin useita ja Kärnä, Vainikka ja Väkiparta ovat hyvää jatkumoa siihen. Willman täydentää tätä kolmikkoa.

HIFK:lla on kasassa nyt 19 sopimuspelaajaa.