OLS kaatui niukasti 3-2 – viikon saldona 3 pistettä

Edustusjoukkue|7.2.2021

Viikon viimeisessä matsissa vastaan luisteli OLS. Matsi oli tasainen ja päätyi lopulta suuren työn jälkeen Rödan 3-2 kotivoittoon. OLS voiton jälkeen viikon saldo on 3 pistettä kolmesta ottelusta.

Matsi lähti liikkeelle punaisten hallinnalla. Röda piti palloa ja pyrki kärsivällisesti luomaan maalintekotilanteita. OLS puolusti tiiviisti ja ja pyrki hyökkäämään vastaan sekä avaamaan maalivahdin pitkillä avauksilla. 7 minuutin pelin jälkeen punaisten hallinta tuotti tulosta ja Santeri Laitinen siirsi Rödan 1-0 johtoon. Joonas Peuhkuri lisäsi johtoa rangaistuslaukaukselta 18 minuutin kohdalla. OLS tasoitti tilanteeksi 2-1 vapaalyönnistä 24 peliminuutin jälkeen. Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaa Rödan hallintaa, mutta lukuisista maalintekopaikoista huolimatta ei maaleja syntynyt ja oman pelin terävin kärki oli kateissa. Puoliajalle mentiin tilanteessa 2-1.

Toinen puoliaika oli samanlainen kuin ensimmäinen. Röda piti palloa ja pyrki jäitä pitkin luomaan tilanteita ja OLS puolusti tiiviisti. Maalinteko tuotti suuria vaikeuksia. Rödalla oli toisella puoliajalla seitsemän kulmalyöntiä, muutama läpiajo sekä rangaistuslyönti eikä näistä onnistuttu kun tekemään yksi maali. Rödan heikko viimeistely ja OLS:n maalia vartioineen Pertti Virtasen loistavat torjunnat pitivät ottelun tasaisena. Kun peliä oltiin pelattu 89 minuuttia vapautti Joonas Peuhkuri Josua Erosen maalintekoon, joka viimeisteli 3-1 maalin hienosti kattoon. OLS pääsi vielä tasoittamaan yliajalla ja lopputuloksella 3-2 pisteet kirjattiin Rödalle.

– OLS puolusti erittäin kurinalaisesti ja sen lisäksi Virtanen pelasi loistavan matsin. Meidän olisi kuitenkin pitänyt pystyä tekemään useampi maali näillä maalintekopaikoilla ja ratkaista matsi ensimmäisellä puoliajalla, kertoo päävalmentaja Juha Laitinen.

– Vaikutti siltä, että kun vastaan tuli ennakkoon heikompi joukkue niin meidän valmistautuminen ei ollut riittävällä tasolla ja sen takia ei oltu terävimmillämme. Voitto on kuitenkin aina voitto ja saatiin tästä pisteet. Jatkossa pitää kuitenkin parantaa tasoa ja löytää takaisin ne hyvät otteet jota joukkeelta on nähty tällä kaudella, lopettaa Laitinen.

Edustusjoukkue jatkaa pelejä ensi viikonloppuna. Lauantaina matkataan Poriin Narukerän vieraaksi ja sunnuntaina runkosarjan viimeisessä matsissa Brakulla vastaan luistelee Botnia.