Neljän pisteen viikonloppu – OLS kaatui selkeästi 9-2

Edustusjoukkue|2.2.2020

Viikonlopun toisessa matsissa oli vastassa toinen pohjoisen joukkue OLS. Matsi päästiin pelaamaan kohtalaisissa olosuhteissa. Pisteet jäi Stadiin kun ottelu päättyi selkeään 9-2 kotivoittoon.

Heti alkuun otimme kenttätapahtumat haltuun ja kontrolloimme pallollista pelaamista. Rakentelimme aktiivisesti hyökkäyksiä ja niihin lähdöt onnistuivat kohtuullisen hyvin. Emme antaneet vastustajalle tilaa ja tämä näkyi tilastomerkinnöissä. Ensimmäisellä jaksolla meille kirjattiin neljä kulmaa ja vajaa kymmenkunta muuta maalintekotilannetta, joista vain kolme onnistuttiin viemään loppuun asti. Ensin 17 minuutin kohdalla Aku Ojanen iski taululle 1–0 lukemat. Tämän jälkeen pallo pysähtyi useaan kertaan uhrautuvasti pelanneisiin OLS-puolustajiin. Seuraava osuma syntyi vasta 40 minuutin kohdalla, kun Tomi Tastén laittoi pallon maaliin. Vain kahta minuuttia myöhemmin Tuukka Järvinen iski taukolukemiksi 3–0. Vaikka ensimmäinen jakso oli selvästi kotijoukkueen hallintaa, niin Patrik Huberin, Richard Laibertin ja Tuukka Järvisen jäähyt sotkivat kotijoukkueen joukkuepelaamista huomattavalla tavalla. 

Kenttätapahtumien painopisteet eivät muuttuneet oleellisesti tauon aikana. Toinen puoliaika jatkoi pitkälti samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Tosin kotijoukkueen onnistumisprosentti maalintekotilanteissa oli paremmalla tasolla. Nyt maaleja pääsivät iskemään Ojanen kahdesti, Tastén kolmesti ja Otso Ikävalko kertaalleen Joonas Peuhkurin epäonnistuneen rankkarin jälkitilanteesta. Myös vastustaja osui kahdesti, kun ensin Eemi Dolk laittoi rankkarin hallitusti sisään ja lisäajalla Antti Pesonen kavensi kulmasta loppulukemiksi 9–2. Kotijoukkue oli selvästi parempi ja aktiivisempi kaikilla osa-alueilla. Vaikka OLS oli altavastaajana käytännössä koko pelin ajan, niin heille kuuluu kehut siitä, että he pelasivat jääpalloa, eivätkä lähteneet puolustuslinjalle.

Seuraavat matsit pelataan ensi viikonloppuna. Ensin lauantaina JPS:n vieraana Jyväskylässä klo 15:00 ja sunnuntaina kotiottelu Akillesta vastaan klo 13:00. Tule mukaan kannustamaan Röda voittoon!