HIFK hakemaan avausvoittoaan kotikentälle

Edustusjoukkue|25.11.2023

Sunnuntaina HIFK pääsee ensimmäistä kertaa tänä syksynä pelaamaan kotikentällään Brakulla, kun vastaan luistelee avausottelunsa vahvasti pelannut JPS. Helsinkiläisleirissä ollaan iloisia siitä, että jo tässä vaiheessa kautta päästään tutulle pelikentälle pelaamaan.

– Tietysti todella hyvällä fiiliksellä, kun pääsee kotikentälle pelaamaan! Hieno, raikas pelikeli tulossa. Toivottavasti jengi löytää katsomoon ja pitää ääntä, joukkueen varakapteeni Pyry Kunnas toteaa.

Kunnas uskoo, että tulossa on vauhdikas ottelu, josta ei tunnettakaan tule puuttumaan. Vastassa on joukkue, joka aloitti kautensa todella terävästi voittamalla viime kauden mestarin Narukerän selvin 13-1- luvuin. Helppoa peliä ei siis sunnuntaina ole kilpipaidoille luvassa.

– Tosiaan JPS aloitti kauden suvereenilla esityksellä Narukerää vastaan. He ovat taitava ja hyvin luisteleva joukkue. Vaatii meiltä paljon töitä ja viisasta joukkueena pelaamista. Ja se on fakta, että meidän on onnistuttava myös viimeistelyssä hyvällä tasolla, Kunnas pohtii.

Viimeistely onkin ollut HIFK:n kauden alun yksi ongelmista. Avausottelussa Veiterää vastaan maalipaikkoja oli riittävällä tasolla, jopa niin paljon, että voittokin olisi ollut mahdollinen. Lopputuloksena oli vain yksi maali. Paikoista on siis saatava sisään, jotta pisteistä voidaan kunnolla taistella. Tämä on myös HIFK:n kopissa tiedostettu.

– Luonnollisesti olemme myös siihen keskittyneet treeniviikon aikana. Siitä se lähtee, että viimeistellään harjoituksissa paikoista tosissaan, mistä sen tulisi siirtyä peleihin, Kunnas miettii.

Sunnuntaina voitosta lähdetään taistelemaan Brahen kentällä kello 13. Paikalle kannattaa saapua ajoissa, sillä luvassa on uusia juttuja itse ottelutapahtumassakin. Itse ottelun ratkaisuihin Kunnaksella on selkeä visio.

– Työmäärä ja se, kumpi joukkueista käyttää omia vahvuuksiaan paremmin, Kunnas päättää.

Liput otteluun saa ostettua ovelta, lipunmyynti sijaitsee sisäänkäynnin yhteydessä Cafe Brakun kassalla. Aikuisten liput ovat kymmenen euroa ja koululaiset, eläkeläiset, varusmiehet ja opiskelijat pääsevät sisään vitosella. Alle seitsemänvuotiaat pääsevät maksutta.