Edustusjoukkue esitti hyviä otteita Suomen Cupissa

Edustusjoukkue|17.11.2020

Edustusjoukkue näytti hyviä otteita viikonloppuna pelatussa Suomen Cupin alkulohkossa. Alkulohko pelattiin Jyväskylässä ja vastaan luistelivat Botnia, JPS, Veiterä ja WP35. Neljästä ottelusta tuli kolme voittoa ja yksi tappio lohkovoittaja Veiterälle. Hyvistä otteista huolimatta Suomen Cupin finaalipaikka jäi saavuttamatta.

Lauantaina vastassa oli Veiterä sekä iltapelissä paikallisvastustaja Botnia. Veiterä vei avausottelun lukemin 0-3 ja iltapelissä Botnia kaatui numeroin 3-7.

– Ensimmäisen pelin ensimmäinen puoliaika oli askelmerkkien, ajoitusten ja osittain uusien peliroolien hapuilevaa kokeilemista. Hämmästyttävän nopeasti joukkue paransi peliänsä. Saimme jo Veiterä-pelin toisella puoliajalla monta asiaa kuntoon, kertoo päävalmentaja Juha Laitinen

– Toiseen peliin Botniaa vastaan peli parani pallotemmon osalta huomattavasti. Tämän lisäksi syöttöjen laatu ja ajoitukset alkoivat osumaan kohdallensa, jatkaa Laitinen.

Sunnuntaina vastassa oli isäntäjoukkue JPS ja WP35. Päivä oli voitokas kun molemmat matsit päättyi voitokkaasti. Ensin kaatui WP35 lukemin 0-6 ja sitten JPS 7-3.

– Kolmanteen ja neljänteen peliin halusimme vielä huomattavan parannuksen fyysiseen puolustuspeliimme sekä tasaisemman kuormitustason koko joukkueelle, jotta peli pysyisi aktiivisen liikkuvana ja hyvien ratkaisujen määrä kentällä olisi suuri. Tämä toteutui vaihtorytmin paremmalla rytmittämisellä. JPS-peli oli peleistä eniten sitä miltä haluaisimme pelimme näyttävän ja tuntuvan. Kenttätasapaino oli viikonlopun parasta ja viimeistely tehokasta, kertoo Laitinen.

Hyvien tulosten lisäksi oli joukkueen viikonlopun tavoite saada mahdollisimman paljon informaatiota omista pelaajista ja pelitavasta. Tämänlisäksi lähdettiin lisäämään maalintekotilanteita sekä kehittämään peliä voittavaksi tulevaa Bandyliiga-avausta ajatellen.

– Pääsimme viikonlopun aikana tilanteeseen, jossa hyvät asiat alkoivat leviämään joukkueen keskuudessa. Jokainen joukkueen pelaaja ansaitsee kehun joukkueen pelitapaan sitoutumisessa. Santeri Laitisen esimerkki karvauksessamme, nosti kärkipelaajiemme puolustuspelitasovaatimuksen korkealle. Lisäki hän alkoi paukuttamaan maaleja, ja niitä sitten tulikin kunnolla. Hän pelasi loistavasti molempiin pelisuuntiin. Leevi Laitinen petrasi peliänsä koko ajan. Häntä on äärimmäisen vaikea ohittaa missään tilanteessa, johtuen hänen loistavasta luistelutaidostaan, jossa etu-ja takaperinluistelu on yhtä ja samaa sulavaa liikettä, kertoo Laitinen

– Kauttaaltaan joukkueesta voisi mainita vain ja ainoastaan onnistujia. Siitä kiitos koko pelaajistolle. Olemme hyvällä tiellä, lopettaa Laitinen.

Edustusjoukkue aloittaa Bandyliigakauden jo tulevana viikonloppuna kotiottelulla Veiterää vastaan. Matsi pelataan Brakulla klo 15:00. Viikonlopun täydentää sunnuntain vierasmatsi Kamppareita vastaan. Kaikki mukaan kannustamaan Röda voittoon!