2. puolivälierä tänään Brakulla – sarja katkolla Kamppareille

Edustusjoukkue|21.2.2020

Puolivälieräsarjan toinen matsi pelataan tänään Brakulla. Sarjan ensimmäisen kiinnityksen vei Kampparit kotikentällään keskiviikkona lukemin 3-1. Punaiset ovat pakkovoiton edessä, sillä sarja on tänään katkolla Mikkeliläisille.

Puolivälieräsarjan ensimmäinen matsi oli erittäin tasainen. Molemmat pelasivat hyvällä itseluottamuksella ja ottelu olisi voinut ratketa kummallekkin joukkueelle. Tilastojenkin mukaan molemmilla joukkueilla oli yhtä monta maalintekoyritystä. Keskiviikkona Kampparit kuitenkin hyödynsi paikkansa tehokkaammin.

– Kampparit pelasi kurinalaisesti ja puolusti hyvin joukkueena – sama mitä ovat aina tehneet. Käytti myös omat paikkansa tehokkaasti ja pääsi rankaisemaan muutamasta meidän virheestä, kertaa kapteeni Tommi Niittylä.

– Voitto oli kuitenkin meidän omissa käsissä, jatkaa keskiviikkona hyvin pelannut Patrik Huber.

Illan pelissä on isot panokset. Punaiset ovat pakkovoiton edessä, sillä sarja on katkolla Kamppareille. Joukkue lähtee kuitenkin rennoin ja luottavaisin mielin ensimmäiseen playoff-matsiin kotikentällä. Keskiviikosta pitää parantaa. Omat virheet pitää minimoida ja pitää käyttää hyödyksi maalintekopaikat, jotka saadaan luotua.

– Marginaalit Kamppareita vastaan ovat olleet jokaisessa matsissa pienet. Meidän pitää tehdä paikoista maalit ja minimoida virheet puolustuspäässä, kertoo Huber.

– Meidän peli oli keskiviikkona hyvää – tarvitaan vain pieniä parannuksia ja terävyyttä tilanteisiin, toteaa Niittylä

Brakulle odotetaan runsaslukuista yleisöä, vaikka sää ei näytä huippuolosuhteita tarjoavan. Playoff-tunnelmaa on luomassa Stadin Kingit ja muut HIFK-fanit. Myös pelaajat syttyvät kotiyleison edessä ja nälkä jatkaa puolivälieräsarjaa sunnuntaille on kova.

– Brakulla on aina hyvä fiilis pelata, vielä hienompaa kun panokset kasvaa, kertoo Niittylä.

– Sunnuntaina pelataan vielä Mikkelissä. Halu, taito ja uskallus on meillä tänä vuonna kovempi kuin vastustajalla, lopettaa Huber,

Matsi alkaa tänään klo 19:00 Brakulla. Kaikki kannustamaan punaiset voittoon!