Tulivoimaa hyökkäykseen – Santeri Laitinen liittyy jengiin!

Edustusjoukkue|28.5.2020

Edustusjoukkue saa tulivoimaa hyökkäykseen kun viime vuosina Bandyliigan parhaimpiin maalintekijöihin lukeutuva Santeri Laitinen liittyy joukkueeseen. Laitinen liittyy HIFK:hon Mikkelin Kamppareista. Siirron myötä joukkue saa kaivatun ykköshyökkääjän.

27-vuotias Laitinen on urallaan pelannut 191 Bandyliiga-ottelua Kamppareiden ja JPS:n paidassa. Näissä otteluissa on kertynyt tehot 161 + 51. Laitinen on puhdas hyökkäjä ja maalintekijä – hän omaa loistavan viimeistelytaidon ja on vahva erikoistilanteissa. Joukkue saa huomattavaa leveyttä hyökkäyspelaamiseen eikä maalintekovastuu joukkueessa jää enää vain muutaman pelaajan vastuulle.

– Loistavalla fiiliksellä hyppään mukaan joukkueeseen. IFK on perinteikäs seura ja oli luonnollinen valinta kun tiesin, että muutto pääkaupunkiseudulle oli edessä, kertoo juuri sopimuksen allekirjoittanut Santeri Laitinen.

– Olen kuullut paljon hyvää joukkueesta. Jonkin verran onkin tuttuja pelaajia ja heidän kanssa on ollut hyviä keskusteluja. Rennoin mielin uskaltaa liittyä mukaan ja uskon, että sopeutuminen joukkueeseen tulee olemaan helppoa, jatkaa Laitinen.

– Itsellä on kovat odotukset ensi kaudelle. Joukkue on laadukas ja meillä on hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Jokaista ottelua lähdetään ensi kaudella voittamaan ja tavoitteena on saada joukkue palautettua mitalikantaan, kertoo Laitinen.

Laitinen on viimeiset vuodet kuulunut Bandyliigan parhaimpiin maalintekijöihin. Viime kaudella kerääntyi 15 maalia 17 ottelussa, joka oikeutti maalipörssin 10. sijaan. Hyökkäyspelaamisen ja viimeistelyn lisäksi Laitinen tulee myös vahvistamaan koko joukkueen puolustuspeliä voittavalla pelimoraalillaan. Puolustussuuntaan hän pelaa älykkäästi ja on hyvä syömään tilaa vastustajan kenttäpuoliskolla.

– Omat vahvuudet ovat selkeästi hyökkäyspäässä ja kasvaa sitä lähemmäs mennään vastustajan maalia. Pitää kuitenkin pyrkiä kehittyä kokonaisvaltaisesti pelaajana ja antaa enemmän joukkueelle puolustussuuntaan. Mitä paremmin puolustaa sitä paremmin myös yleensä hyökkää, toteaa Laitinen.

Viimeiset viisi kautta Kamppareiden paidassa Laitinen on joutunut työtilanteen takia matkustamaan Mikkelin ja Kuopion väliä. Kahden tunnin ajomatka oli raskas ja vei paljon energiaa pelaamisesta. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen tilanne muuttu normaaliksi kun koti, työ ja treenit ovat kaikki samalla paikkakunnalla.

– Viime kaudet ovat olleet raskaita Kuopion ja Mikkelin välisen reissaamisen takia. Iso kiitos kuuluu Kamppareille joustavuudesta jotta pelaaminen oli mahdollista, kertoo Laitinen.

– Odotan innolla, että pääsee 100% keskittymään pelaamiseen. Lähtökohdat ensi kauteen ovat paljon paremmat kuin aikasemmin ja se luo myös mahdollisuuden kehittyä urheilijana. Kovat on odotukset ja paljon on intoa päästä pelaamaan IFK:n paidassa, lopettaa Laitinen.

Valmennus ja koko organisaatio on erittäin tyytyväinen ja iloinen Laitisen pukiessa punaisen paidan päälle. Hän tulee olemaan tärkeä osa joukkuetta ensi kaudella ja tulevaisuudessa.

– Olemme useamman vuoden ajan hakeneet joukkueeseen ykköshyökkääjää. Santerissa yhdistyy kaikki ne ominaisuudet mitä ollaan haettu; laadukas laukaus, hyvä viimeistelytaito lähitilanteissa sekä irtiottokykyä ja hyvä ajoittamisen taito. Tämän lisäksi hän on vahva erikoistilanteissa, kertoo päävalmentaja Juha Laitinen.

– Santerin tulo vahvistaa joukkuetta merkittävästi. Saamme leveyttä hyökkäykseen ja maalintekovastuu jakautuu useammalle pelaajalle. Lisäksi odotan Santerin antavan nuorille pelaajillemme esimerkin siitä, mitä valintoja pelaajan on peleissä tehtävä ja mitä ominaisuuksia tarvitaan ollakseen alituisesti vaarallinen hyökkääjä, jatkaa päävalmentaja Laitinen.

– Yhtä tärkeänä asiana pidän Santerin persoonaa. Hänellä on erittäin terve ja maanläheinen asenne pelaamiseen ja elämään. Hänestä aistii terveen itseluottamuksen, joka rakentuu oikeiden valintojen päälle. Hän löytää nopeasti paikkansa pukukopistamme, lopettaa päävalmentaja Laitinen.