Jatkuuko tasapelien sarja Veiterää vastaan jatkosarjassa?

Edustusjoukkue|31.1.2025

HIFK aloittaa ylemmän jatkosarjan ottelut perjantaina, kun Brahen kentällä vastaan luistelee Lappeenrannan Veiterä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Veiterä on ollut HIFK:lle äärimmäisen vaikea vastustaja ja voittoja on viimeisestä 30 ottelusta tullut vain kuusi, edellistä sellaista HIFK on juhlinut 24. tammikuuta 2016.

– Pari edellistä kautta Veiterällä on ollut kokenut ja tasainen nippu kasassa, missä on ollut paljon taitoa ja viimeistelyvoimaa. Eiköhän nuo ole niitä tekijöitä, minkä takia heitä on ollut vaikea voittaa, HIFK:n laitalinkkinä pelaava Ilari Nikula toteaa.

Nikula itse on voittanut Veiterän viimeksi kevään 2019 SM-finaalissa, jolloin JPS juhli Suomen mestaruutta. Tuon kevään jälkeen mies jäi hetkeksi pois jääpallokentiltä. Viime kausien aikana Veiterä on kuulunut Bandyliigan kärkikaartiin, kun taas HIFK on ollut enemmän haastaja ja alemman jatkosarjan joukkue. Nyt tilanne on muuttunut.

– Tällä kaudella on otettu joukkueena selkeä steppi eteenpäin ja todistettu itsellemme, että kyetään haastamaan ja voittamaan muut kärkijengit. Nyt olemme valmiita murtamaan tuo voitoton putki, Nikula uskoo.

HIFK ei ole tällä kaudella hävinnyt Veiterälle kertaakaan. Kärkijoukkueista ainoastaan JPS on onnistunut kaatamaan helsinkiläiset tällä kaudella ja sen se on tehnyt kahteen kertaan. Lappeenrantalaiset ovat vaarallinen joukkue, mutta he ovat myös horjutettavissa.

– Ottelu ratkeaa, niihin perinteisiin pieniin asioihin, kun kaksi tasaista jengiä pelaa vastakkain. Maalipaikkoja tuskin siunaantuu liikaa, niissä meidän pitää olla tehokas, Nikula pohtii.

HIFK:n voi sanoa pelanneen jo tässä vaiheessa hyvän kauden, joka on yllättänyt monet ulkopuoliset. Joukkueen sisällä uskoa on silti riittänyt ja sitä tulee riittämään tästä eteenpäinkin. Menestyksen nälkää joukkueesta löytyy.

– Runkosarja päätettiin kolmeen voittoon ja sarjataulukon toiseen sijaan, minkä myötä päästään hyvistä asemista jatkosarjaan, Nikula sanoo.

Jatkosarjan ensimmäinen kamppailu HIFK:n ja Veiterän välillä Brahen kentällä käynnistyy perjantaina 31. tammikuuta kello 19. Jos joukkueiden kahta aikaisempaa kohtaamista miettii, on luvassa jännittävä ja tasainen kamppailu voitosta.

Kuvat: Juha Alamäki / Downhillsportphotos