HIFK kukisti Veiterän

Edustusjoukkue|31.1.2025

HIFK jatkoi voittoputkeaan perjantaina, kun Veiterä kaatui Helsingissä 6-5. Voitto oli helsinkiläisille historiallinen, sillä edellisen kerran HIFK on lappeenrantalaisia vastaan juhlinut voittoa liki kymmenen vuotta sitten.

– Tosi hyvältä tuntuu ja muutenkin vapauttavalta tuntuu tällainen voitto tähän jatkosarjan alkuun. Perjantai-ilta ja tällainen sää, loistava bandykeli ja loistava voitto kaikin puolin, voittomaalista vastannut Aaro Kivenjuuri toteaa.

Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun Iiro Väkiparta vei jo kolmen minuutin pelin jälkeen HIFK:n johtoon. Jatkoa seurasi vain pari minuuttia myöhemmin, kun Ilia Sokolov vei isännät kahden maalin karkumatkalle. Eikä peliä oltu ehditty pelata puolta tuntiakaan, kun taululla komeilivat jo 3-0-lukemat. Paikkoja oli jopa useampaankin maaliin.

– Pitkästä aikaa päästiin pelaamaan optimaalisissa olosuhteissa ja heti alkuun saatiin oma peli käyntiin. Tehtiin pari nopeata siihen ja sitten vielä kolmeen nollaan, paikkoja olisi ollut enempäänkin. Päästiin pelaamaan omaa peliämme, niin kuin halutaan, Kivenjuuri kertoo.

Voiton merkitys tässä vaiheessa on suuri, kun piste-ero Veiterään kasvoi nyt kolmeen pisteeseen. Jatkosarjan kakkosen ja kolmosen välillä on merkitystä, sillä kakkonen pääsee huilaamaan puolivälierävaiheen.

HIFK on nyt viime aikoina napsinut päänahkoja juuri sellaisilta joukkueilta, jotka ovat olleet viime vuosina vaikeita. Yksi näistä oli Veiterä ja sunnuntaina vastaan tulee toinen joukkue, joka on ollut viime aikoina hyvin vaikea eikä pisteitä ole JPS:stä tällä kaudella vielä herunut.

– Iso haaste on taas edessä, paikka kasvaa joukkueena. Lähdetään hakemaan voittoa siitä pelistä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen miettii.

HIFK kohtaa JPS:n sunnuntaina kello 13.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos