HIFK varmisti runkosarjan kakkospaikan

Edustusjoukkue|26.1.2025

HIFK kaatoi runkosarjan viimeisessä ottelussa sunnuntaina Brahen kentällä Narukerän 3-2. Ottelun ratkaiseva osuma nähtiin 74 minuutilla, kun Patrik Huber iski helsinkiläiset 3-1-johtoon Aku Ojasen syötöstä.

– Ei se tänään kaunista ollut. Kenttä kesti tänään molemmilla puoliajoilla ehkä 15-20 minuuttia, että siinä pystyi pelaamaan. Sen jälkeen se oli vähän tuollaista räiskimistä. Oltiin tänään vähän tehokkaampia, Ojanen toteaa.

Ottelun lopputuloksessa merkittävää oli se, että HIFK onnistui venyttämään piste-eroa Narukerään kolmeen pisteeseen ja nappasi samalla runkosarjan kakkospaikan mennen ohi Lappeenrannan Veiterän. Runkosarjan viimeisen ottelun voittaminen on tärkeää henkisesti, mutta myös tänä vuonna sillä on vielä erityinen merkitys.

– Tänä vuonna varsinkin voittaminen on tosi tärkeätä, kun nämä pisteet jäävät voimaan. Tietenkin saatiin kolme pistettä kaulaa Kerään tuohon jatkosarjaan, niin oli tosi tärkeä voitto ja tietenkin muutenkin, että saa pidettyä voittokannassa kiinni, Ojanen pohtii.

HIFK varmisti ylemmän jatkosarjan paikan jo Akillesta vastaan ja nyt sitten tuli lisäksi vielä runkosarjan toinen sija. Runkosarjan jälkeen kakkospaikka on tietenkin hyvä asia, mutta jatkosarjassa puolestaan kahden parhaan joukkoon pääsemisestä on iso etu ja kun ero sarjakärkeenkin kaventui kolmeen pisteeseen, voi helsinkiläiset saavuttaa vielä JPS:nkin.

– Kaikki pelit ovat vielä pelaamatta. Steppi kerrallaan mennään ja tavoitteet on nyt asetettu seuraavaan otteluun. Iso tavoite meillä lukee tuolla kopin seinässä, niin sitä kohti mennään, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen sanoo.

HIFK:n pelit jatkuvat seuraavan kerran perjantaina, kun vastaan luistelee runkosarjan kolmonen Lappeenrannan Veiterä. Pelin panokset ovat selkeät, kun ottaa huomioon sen, että välitavoitteena on olla kahden parhaan joukossa jatkosarjan jälkeen.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos

Juttua muokattu 26.1.2025 kello 23:26: Muutettu runkosarjan merkitystä. Poistettu runkosarjan vaikutus finaalin järjestämispaikkaan.