Uusi vahvistus – Esu Rytkönen Rödan paitaan ensi kaudelle!

Edustusjoukkue|31.5.2022

Mikkeliläislähtöinen Esu Rytkönen on Rödan uusin vahvistus. Rytkönen on urallaan pelannut kolme kautta Bandyliigassa. Viime kaudella Rytkönen edusti Kamppareita 14 ottelussa, jonka jälkeen siirtyi lainalle WP35:en.

Rytkönen on pelipaikaltaan sivutuki, mutta monipuolisena pelaajana pystyy pelaamaan myös puolustajana tai keskikentällä. 21-vuotias Rytkönen tuo kokeneeseen joukkueeseen mukavasti nuoruutta. Rytkönen liittyy lopullisesti joukkueen harjoitusvahvuuteen elokuun alussa.

– Todella hyvät ja odottavaiset fiilikset tulla HIFK:hon. Opiskelupaikka löytyi Helsingistä, niin monella tapaa tämä tulee olemaan uutta. Valinta tulla HIFK:hon täältä Savosta tuntui luontevalta. Seura omaa vahvat perinteet. Meillä on laadukas ja tasainen runko joukkueessa ja jätkät ottivat minut hyvin vastaan, kertoo Rytkönen.

– Henkilökohtaiset odotukset tulevalle kaudelle on jälleen kehittää omaa kokonaisvaltaista pelaamistani ja sitä kautta saada vastuuta, jotta voin auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon. Sen eteen olen valmis tekemään paljon töitä. Joukkueena tavoitteet ovat ehdottomasti taistella muutaman välivuoden jälkeen Bandyliigan kärkisijoista, jatkaa Rytkönen.

– HIFK herättää minussa monia hienoja tunteita. Se on kautta-aikojen menestynein jääpalloseura Suomessa, joten tottakai tuntuu hyvältä päästä vetämään legendaarinen kilpipaita päälle. Nähdään Brakulla!, lopettaa Rytkönen.

Tervetuloa jengiin Esu!