Pisteet matkaan Mikkelistä

Edustusjoukkue|15.12.2024

HIFK haki pisteet Mikkelistä voittamalla Kampparit 4-2. Ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana, mutta toiselle puoliajalle helsinkiläiset tulivat päättäväisesti tekemään tarvittavan, jotta pisteet lähtivät Helsinkiin.

– Ensimmäisellä puoliajalla lyötiin päätä seinään Mikkelin tiiviiseen puolustukseen. Hyvin he puolustivat. Toisella puoliajalla saatiin paremmin omaa peliämme käyntiin ja päästiin maalipaikoille, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kertoi.

Toiselle puoliajalle HIFK:n kopista tuli joukkue, joka halusi voittaa ja se näkyi myös kenttätapahtumissa. Aaro Kivenjuuri aloitti HIFK:n maalien tekemisen ja hieman myöhemmin Aku Ojanen jatkoi. Voittomaaliksi jääneestä kolmannesta sekä myös neljännestä osumasta vastasi Juuso Partanen.

– Meillä oli koko pelin ajan hyvä puolustus ja sitten me saimme luotua niitä maalipaikkoja. Se oli tämän päivän ydin, joka ratkaisi tämän pelin, kaksi maalia viimeistellyt Partanen kuvaili.

Voitolla HIFK nousi sarjataulukossa neljänneksi tasapisteisiin Narukerän ja Akilleksen kanssa. Helsinkiläisten pelit jatkuvat seuraavan kerran viikon päästä sunnuntaina, jolloin Mikkelin Kampparit tulee vierailulle Helsinkiin.