Konkaripuolustaja Nikula jatkaa kilpipaidassa

Edustusjoukkue|21.8.2024

Jääpallon Bandyliigassa 15 kautta pelannut Ilari Nikula jatkaa Helsingissä HIFK:n riveissä. Nikulalle alkava kausi helsinkiläisseuran paidassa on neljäs. Aiemmin mies on edustanut urallaan OLS:ia ja JPS:ää.

Urallaan 264 Bandyliigan ottelua pelannut 33-vuotias puolustaja kerännyt pelaamissaan otteluissa 47 maalia ja 55 maalin johtanutta syöttöä, keräten pisteitä yhteensä 102. Jäähypenkki on kulunut Nikulan alla 170 minuutin verran.

Nikula kuuluu joukkueen kokeneeseen kaartiin, joka on urallaan kokenut jo mestaruuden voittamisen. Hänet on kruunattu kahdesti Suomen mestariksi. Ensimmäinen mestaruus Nikulalle tuli vuonna 2014, kun OLS voitti Suomen mestaruuden ja toisen kerran kultainen mitali pujotettiin hänen kaulaansa keväällä 2019 JPS:n juhliessa mestaruutta.

Nikulan sopimuksen myötä HIFK:lla on kasassa nyt 17 pelaajasopimusta kaudelle 2024-2025. Joukkueen rakentaminen on yhä kesken ja lisävahvistuksia etsitään edelleen.