HIFK voitto mielessä Lappeenrantaan
HIFK:n kausi jatkuu keskiviikkona, kun joukkue matkustaa Lappeenrantaan Veiterän vieraaksi. Ottelun merkitys on valtava, sillä siinä voidaan jo ratkaista ylemmän jatkosarjan järjestys. Voitollaan HIFK olisi lähes varmuudella kahden parhaan joukossa.
Tähän pienen kysymysmerkin tuo se, mikäli JPS pelaisi Narukerän kanssa tasapelin ja häviäisi Veiterälle. Tällöin joukkueet olisivat tasapisteissä ja sitten alettaisiin laskemaan keskinäisten otteluiden pisteitä. Mikäli jatkosarjassa sekä Veiterä ottaisi kaksi voittoa JPS:stä ja HIFK Veiterästä, tulisi jatkosarjasta molemmille keskinäisistä peleistä neljä pistettä.
HIFK on hävinnyt JPS:lle jatkosarjassa kerran ja pelannut yhden tasan, joka tarkoittaa yhteensä viittä pistettä jatkosarjasta. Veiterän saldo HIFK:iä vastaan olisi nolla tässä tilanteessa. Kokonaisuutena siis silloin jatkosarjan osalta pisteet olisivat HIFK viisi, Veiterä neljä ja JPS kolme. Sitten lisätään runkosarjan pisteet.
JPS voitti molemmat ottelut HIFK:ta vastaan, jolloin heidän kolmeen pisteeseen lisätään neljä eli yhteensä seitsemän pistetä. HIFK pelasi Veiterää vastaan tasan molemmat pelit, jolloin pistesaldoon lisätään kaksi pistettä eli yhteensä seitsemän pistettä.
Veiterä pelasi JPS:n kanssa tasan molemmat pelit, jolloin JPS:n saldoon lisätään kaksi pistettä eli yhteensä yhdeksän pistettä. Veiterän saldoon lisätään neljä pistettä, joka on siis kahdeksan pistettä yhteensä. Tässä tapauksessa JPS olisi ykkönen, Veiterä kakkonen ja HIFK kolmonen. Jolloin tässä skenaariossa, jossa JPS pelaisi tasurin ja HIFK voittaisi, ei vielä kakkospaikka olisi varma.
JPS:n ja HIFK:n voittaessa, varmistuisi jo siinä vaiheessa ykkönen ja kakkonen, koska silloin Veiterällä ei ole enää mahdollisuuksia tavoittaa kumpaakaan joukkuetta. HIFK:n kannalta olisi siis parempi, että JPS:n, HIFK:n ja Veiterän pisteitä ei lähdettäisi tasatilanteessa vertailemaan.
Tällä kaudella HIFK on hakenut Lappeenrannasta yhden tasapelin. Edellisestä voitosta Lappeenrannassa on kulunut jo tovi aikaa. Se tuli kevään 2015 pudotuspeleissä ja silloin vasta rangaistulaukauksilla. Varsinaisella peliajalla Veiterä on Lappeenrannassa viimeksi kaatunut 19. tammikuuta 2014.
Edessä on varmasti tiukka kamppailu näiden joukkueiden kesken, sillä tiukkoja ovat olleet kauden aiemmatkin kohtaamiset. Molemmilla joukkueilla on selkeä halu päästä kahden parhaan joukkoon ja välttää puolivälierät. Voittaja on se joukkue, kumpi on nälkäisempi ja tahtoo sitä enemmän. Toisaalta tasapelikään tästä ottelusta voi olla myös varteenotettava vaihtoehto.
Tämä jännitysnäytelmä lähetetään Solidsportin kautta Lappeenrannan Kisapuistosta, jolloin sen voi katsoa myös sitä kautta, mikäli ei paikan päälle Lappeenrantaan pääse kannustamaan HIFK:ta voittoon. Ottelu Lappeenrannassa alkaa kello 19.
Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos