HIFK pesi kasvonsa ja kaatoi OLS:n

Edustusjoukkue|8.12.2024

HIFK palasi voittojen tielle Oulussa, kun OLS kaatui 6-4. Ottelun voittomaaliksi jääneen osuman viimeisteli Lauri Kivenjuuri. Parhaana pelaajana HIFK:sta palkittiin Iiro Väkiparta, joka vastasi helsinkiläisten kolmannesta osumasta.

– Meiltä oli eiliseen verrattuna todella hyvää peliä, Pallollisessa pelissä varsinkin otettiin isoja steppejä. Olisimme voineet taas kerran laittaa vähän rumemmatkin numerot tauluun, mutta hyvä voitto oli joka tapauksessa, Väkiparta tuumasi.

Jos lauantaina Jyväskylästä ei käteen jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta sunnuntaina joukkue pesi kasvonsa ja näytti olevansa edelleen yksi varteenotettavimmista joukkueista Bandyliigassa. JPS-tappio ei näkynyt millään tavalla joukkueen pelaamisessa.

– Kyllä eilinen tappio unohdettiin heti. Putsattiin eilisen jäljiltä ja lähdettiin puhtaalta pöydältä tähän päivään. Ei me sitä eilistä jääty vatvomaan sen enempää, Väkiparta totesi.

Sunnuntain aamuna palaverissa joukkue päätti, että tappio niskassa ei lähdetä kotiin ajelemaan, vaan voitto lähtee Oulusta Helsinkiin.

– Ihan perseestä olisi tappion kanssa ajella himaan, Väkiparta kuittasi.

HIFK:n peliin virtaa toi myös Helsingistä asti koko viikonlopun mukana ollut kannattajajoukko, joka piti sekä Jyväskylässä että Oulussa kovaa meteliä. Viikonlopun todellinen voittaja oli tuo kannattajajoukko, joka pesi sekä Jyväskylän että Oulun yleisön.