HIFK nappasi tärkeät pisteet Porista

Edustusjoukkue|5.2.2025

HIFK kaatoi Porissa Narukerän 1-0. Ottelun ratkaiseva maali syntyi ensimmäisellä puoliajalla, kun Milo Laurent huitaisi pallon kohti Narukerän maalia ja sinnehän se peliväline sitten muutaman pompun kautta upposi.

– Taistelupeli, kun jää ei ollut hirveän mintti, mutta hoidettiin se hyvin himaan ja oltiin parempi joukkue tänään, Laurent toteaa.

Varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla HIFK hallitsi kentän tapahtumia eikä helsinkiläisjoukkueella tuntunut olemaan oikeastaan minkäänlaista hätää, vaan piti varmasti palloa silloin, kun pallo oli itsellä ja onnistui luomaan tilanteita jatkuvasti Narukerän päähän.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen mahtavasta puolustustaistelusta. Ensimmäisellä puoliskolla olisimme voineet tehdä kolme neljäkin maalia, mutta ei tehty ja peli pysyi tiukkana. Toisen puoliajan loppuun olosuhteet vähän heikkeni ja peli meni pitkän pelaamiseksi. Äärimmäisen tärkeät kaksi pistettä, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen pohtii.

Helsinkiläiset puolustivat ottelussa hyvin, mutta hyökkäyspäässä ja varsinkin kulmatilanteissa tehokkuutta olisi voinut olla enemmän, tosin jään huono kunto oli myös ratkaisevassa osassa siinä, että kulmat eivät tällä kertaa maaleja tuoneet.

– Kulmat eivät tuottaneet tulosta, mutta oli myös vaikea sää kulmille, kun pallo pomppi niin paljon annoissa. Ei mikään helppo sää kulmalyönneille, Laitinen miettii.

Henkisesti voitto, kun tuli taistelun tuloksena, antaa varmasti joukkueelle paljon, myös itseluottamuspuolellakin. Itseluottamuksen nousu näkyy myös joukkueen ilmeessä ja antaa kuvan, että kuka tahansa voi kaatua HIFK:n edessä.

Seuraava yritys on jo lauantaina Jyväskylässä, kun HIFK haastaa sarjakärki JPS:n.

Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos