HIFK leireili viikonloppuna Kisakalliossa

Edustusjoukkue|15.9.2024

Jääpallokausi lähestyy kovaa vauhtia ja valmistautuminen tulevaan kauteen on kovassa vauhdissa. HIFK:n edustusjoukkue leireili viikonloppuna Lohjalla Kisakalliossa. Leirin tarkoituksena oli ennen kaikkea olla yhdessä.

– Tässä vaiheessa kautta on hyvä lähestyä siltä kantilta, että saamme olla yhdessä pidempi aika. Syödään, nukutaan ja ollaan ympärivuorokauden yhdessä. Keretään sopimaan enemmän kaikkia asioita, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen valaisee.

Joukkue lähti Kisakallioon perjantaina. Saavuttuaan paikan päälle edessä oli ensin ruokailu, jonka jälkeen sitten vielä oli illalla yksi jäävuoro. Reilun vuorokauden kestäneen leirin aikana joukkue harjoitteli jäällä kolmesti, jokaisella kerralla miltei puolentoista tunnin jäävuoro.

– Tavoitteena oli fyysisestä puolesta saada turnaushenkinen. Jäät oli suunniteltu sillä tavalla, että ne palvelisivat mahdollisimman hyvin tulevaa Katrineholmin leiriä sekä siitä kuukauden päästä pelattavaa Suomen Cupia, Laitinen toteaa.

Leirin aikana joukkue piti myös yhteisen palaverin, jossa käytiin läpi muun muassa joukkueen tavoitteita tulevia tapahtumia silmällä pitäen. HIFK:n tavoitteet tulevalle kaudelle ovat selkeitä ja kunnianhimoisia, kuten kuuluukin olla.

– Kyllä me lähdemme Suomen Cupista tavoittelemaan finaalipaikkaa ja Bandyliigan osalta tavoitteena meillä on mitalipelit, Laitinen vahvistaa.

Laitisen mukaan leiri palveli hyvin joukkueen tavoitteita ja siitä muodostui juuri sellainen viikonloppu, kun oli alun perin suunniteltukin. Tämän leirin pohjalta HIFK lähtee luottavaisin mielin kohti lokakuun alussa olevaa Ruotsin leiriä.