HIFK haluaa päättää runkosarjan voittoon
HIFK kohtaa runkosarjan viimeisessä kamppailussa sunnuntaina Porin Narukerän. Ottelun panos on se, kumpi joukkue lähtee jatkosarjaan korkeammalla sarjasijoituksella. Joukkueilla saattaa olla mahdollisuus nousta sarjassa jopa kakkoseksi, jos tähtikappaleet ovat kohdillaan.
Sarjasijoitukseen merkitsee siis myös se, miten päättyy lauantainen Akilleksen ja Veiterän kamppailu. Mikäli Akilles ottaa ottelusta voiton, on sarjakakkosen paikka sekä HIFK:n että Narukerän käsissä.
Jos HIFK voittaa ottelun, nousee se 19 sarjapisteeseen ja Veiterän hävitessä Akillekselle, nousisi HIFK Veiterän ohi sarjataulukossa, jolla nyt on kasassa 18 pistettä. Narukerän voittaessa, nousisi se 18 pisteeseen ja samaisessa tilanteessa, jossa Veiterä olisi hävinnyt Akillekselle, olisivat Narukerä ja Veiterä tasapisteissä. Tällöin Narukerän 3-0-voitto Veiterästä olisi ratkaiseva sarjasijoituksen suhteen, koska Veiterä voitti toisen ottelun 3-1.
Mielenkiintoiseksi menee loppua kohden ja sarjasijoituksen merkitys on toki pieni, koska se ei määrää pudotuspelien osalta mitään, mutta mahdollisen finaalin osalta kyllä. Mikäli JPS putoaisi pois finaalista, olisi silloin HIFK:n, Veiterän tai Narukerän sarjasijoituksella merkitystä, missä finaali pelattaisiin.
Itse ottelusta on odotettavissa mielenkiintoinen, sillä Porissa ottelu oli varsin tiukka, vaikka HIFK meni hetkellisesti siellä menojaan. Narukerä on viime vuosina ollut niskan päällä joukkueiden kohtaamisissa, mutta tällä kaudella HIFK on onnistunut osoittamaan vahvuutta kaikkia joukkueita kohtaan ja itseluottamus on peli peliltä noussut.
Ottelulla on myös henkistä merkitystä ajatellen jatkosarjaa, jossa taistellaan siitä, mitkä joukkueet pääsevät suoraan välieriin ja mitkä jäävät taistelemaan puolivälierissä alemman jatkosarjan kahta ensimmäistä joukkuetta vastaan.
HIFK:n ja Narukerän kohtaaminen pelataan Brahen kentällä sunnuntaina 26. tammikuuta kello 13 alkaen. Mikäli jostain syystä et pääse paikalle, voit seurata ottelua VEO Liven kautta.
Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos