Eelis Laitisen varmat otteet takasivat voiton Tapaninpäivän derbystä
HIFK kaatoi Tapaninpäivän derbyssä Botnian 4-3. Ottelu oli alusta loppuun tasaista vääntöä yli 500 katsojan edessä, jossa molemmilla joukkueilla oli etsikkoaikansa. Kilpipaitojen halu voittaa oli tällä kertaa suurempi kuin paikallisvastustajalla.
– Paljon tunteita, kovaa vääntöä. Nämä ovat aina tiukkoja vääntöjä. Aina ovat olleet tiukkoja vääntöjä nämä Tapsan derbyt. Paljon yleisöä, oli hyvä fiilis pelata tänään, ottelun parhaana palkittu Eelis Laitinen myhäilee.
Laitinen valittiin niin HIFK:n parhaana pelaajana kuin myös Helsingin Pyttykerho oli perinteisesti Tapaninpäivän derbyssä valitsemassa parasta pelaajaa ja pytty meni punapaitojen maalivahdille. Eelis Laitinen esitti maalinsa suulla varmoja otteita ja piti stadilaiset pisteissä kiinni tiukoilla hetkillä.
– Fanien tuki oli tänään isossa osassa. Paljon oli yleisöä ja saatiin siitä voimaa, painettiin loppuun asti, niin sieltä tuli pisteet tänään kotiin, Laitinen kiitteli.
HIFK:n pelit jatkuvat jo sunnuntaina, kun Porvoon Akilles tulee vierailemaan Helsingissä. Ottelu piti pelata jo aiemmin, mutta huono jäätilanne siirsi kamppailun näihin välipäiviin.
– Akilles taisi voittaa tänään Narukerän, katsotaan se peli ja analysoidaan. Tiukka peli on varmasti heitä vastaan tulossa, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen pohtii.
Sunnuntaina ottelu Akillesta vastaan alkaa kello 13.
Kuva: Juha Alamäki / Downhillsportphotos