HIFK vei maalirikkaan pelin Varkaudessa

Edustusjoukkue|20.12.2025

HIFK:n vierailu Varkaudessa vuoden tauon jälkeen tuotti tulokseksi kaksi pistettä, kun WP-35 kaatui 7-6. Ottelu oli hyvin vaihteleva kokonaisuus, jossa vierailijoiden peli hyvästä alusta huolimatta oli lähes koko ajan hakemista.

– Omituisia tapahtumia sattui kentällä, meinattiin päästää se taas lipsahtamaan. Meillä on vähän sellainen syndrooma, että tehdään tästä vaikeampaa kuin tämä onkaan. Toisaalta, ollaan kasvettu nyt siihen, että pystytään voittamaan nämä tasaiseksi muodostuneet pelit, HIFK:n voittomaalista vastannut Aku Ojanen pohtii.

Helsinkiläiset johtivat ottelua parhaimmillaan kolmen maalin erolla, mutta kotijoukkue pääsi kuin varkain tekemään neljä seuraavaa osumaa. Punaisissa pelanneella kilpipaidoilla oli mahdollisuus 4-5-tilanteessa katkaista varkautelaisten nousu, kun Aku Ojanen pääsi ampumaan rankkaria.

– Voi olla, mutta turha sitä on spekuloida. Olisihan siitä maali pitänyt lyödä, Ojanen toteaa.

Ojanen harmittelee sitä, että joukkue ei onnistunut ratkaisemaan peliä johtaessa ottelua kolmen maalin erolla, vaan päästi WP-35:n mukaan vielä peliin.

– Olisi tuo ottelu pitänyt aikaisemmin jo ratkaista. Toisella puoliajalla päästiin 2-5-johtoon kahdessa minuutissa. Yleensä sen pitäisi riittää, mutta ei tänään, vaan piti kaivaa vielä uudestaan, Ojanen miettii.

Voitto lämmittää silti mieltä, vaikka se vaikeimman kautta tulikin. Yleisöön menevä ottelu siinä mielessä oli, kun pelissä nähtiin yhteensä 13 maalia. Valmentajille tällainen kamppailu yleisesti ottaen aiheuttaa kyllä sydämen tykytyksiä.

– Pelin olisi voinut olla helpompikin. Paikkoja oli ratkaista kamppailu aikaisemmin kuin nyt ratkaistiin, HIFK:n valmentaja Mikko Vainikka kommentoi.

Pelit jatkuvat heti sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Mikkeliin Kamppareiden vieraaksi. Ottelu Hännin kentällä alkaa kello 13.