Ojanen siivitti hattutempullaan HIFK:n tasuriin Botniaa vastaan
Kauden ensimmäinen paikallisottelu HIFK:n ja Botnian välillä päättyi tasatulokseen 3-3. Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun HIFK iski heti ensimmäisestä hyökkäyksestä pallon maaliverkkoon. Punaisten tehokkain oli Aku Ojanen, joka iski kolme maalia.
– Ottelu oli odotettua sään sävyttämää nahinaa. Palloa lyötiin melko paljon pitkänä puolin ja toisin, koska jään kehnous aiheutti liialliset riskit jäissä pelaamiselle, Ojanen kommentoi.
Helsingissä satoi koko päivän vettä, joka vaikutti jään kuntoon ja sen takia pelaaminen olikin enemmän pitkien pelaamista päästä päähän.
– No tietysti sää vaikutti tänään todella paljon. Ei tuolla jäällä paljon hienouksia valitettavasti pysty toteuttamaan, Ojanen kertoi.
Ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi HIFK:n johdossa 1-0. Toisella puoliajalla Botnia sai maalitilinsä auki ja tuli ottelussa tasoihin kolmesti. Molemmilla joukkueilla oli myös paikkoja tehdä enemmänkin maaleja ottelun aikana.
– Ei pystytty puolustamaan muutamaa helpohkoa tilannetta pois, ja toisaalta ei tehty maaleja aivan riittävällä tehokkuudella. Varmaan tässä mielessä ihan ottelua kuvaava tulos, Ojanen pohti.
HIFK:n pelit jatkuvat jo sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Mikkeliin Kamppareiden vieraaksi. Kampparit nousi lauantaina sarjataulukossa seitsemänneksi voittamalla jumbofinaalissa OLS:n. Ottelu Hännin kentällä alkaa kello 13.